EFnews Uutiskanavan arkisto

12-07-2010
Valtakunnallinen maanrakentaja Soraset Yhtiöt Oy ja siihen yhdistyvä infra-alan yhtiö Niska & Nyyssönen Oy ovat nimittäneet uudeksi toimitusjohtajakseen Yrjö Sulavuoren 12.7.2010 alkaen.
07-07-2010
Verkkokauppaindeksi laski yllättäen alkuvuodesta kasvuodotuksista huolimatta. Suomalaista verkkokaupankäyntiä mittaavan indeksin ennusteiden mukaan kasvua odotettiin +6,7 %, mutta laskua tulikin yllättäen -5,1 %.
15-06-2010
Kun Suomen Urheiluopiston eläkkeelle jäävälle toimitusjohtajalle, talousneuvos Pekka Vasalalle haettiin seuraajaa, haettiin monitaituria: osaavaa ja tiimityön taitavaa muutosjohtajaa. Sellainen löytyi tehokkaan suorahaun ansiosta ekonomi MBA Heimo Hakkaraisesta.
06-06-2010
Purjehtijaliitto ja Veneilyliitto yhdistävät toimintonsa. Kevään kestäneet neuvottelut saavuttivat tänään historiallisen virstanpylvään, kun molempien liittojen ylimääräiset liittokokoukset päättivät yksimielisesti yhdistymisen puolesta.
04-06-2010
Tampereen veneilykausi lähtee virallisesti alkuun keskiviikkona 9.6. alkaen klo 18 Tampereen Pursiseuralla Naistenlahden satamassa.
04-06-2010
Verkkokaupankäynnin palvelutalo Vilkas Group on nimittänyt Markku Korkiakosken uudeksi toimitusjohtajakseen 2.8.2010 alkaen. Korkiakoski jatkaa myös Groupin hallituksessa.
05-05-2010
Rekrytointipalvelu Sihti Oy:n varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Olli-Pekka Mollberg.  Mollbergilla on pitkä kokemus henkilöstötoimialalta, ja erityisesti rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluista ja niiden kehittämisestä.
04-05-2010
Tampereen yliopiston soveltavan teatterin asiantuntijaryhmä on ollut viime viikkoina tuottamassa  kansainvälisen yhteisöteatteriprojektin toista vaihetta yhteistyössä University of Namibian kanssa.
- Olemme olleet täällä kehittämässä uutta  työtapaa, jolla yhteisöt voivat ratkaista erilaisia ongelmatilanteita soveltavan teatterin keinoin, kertoo projektipäällikkö Niina Torkko Tutkivan teatterityön keskuksesta.
18-03-2010
Suomen johtava liikunta- ja terveysalan tuotteisiin sekä palveluihin erikoistunut Fysioline-ryhmä avaa uuden ajan liikuntakeskuksen Fressi Simonkadun Helsingin ytimeen. Projektissa on mukana eri alojen huippusuunnittelijoita luomassa uudenlaista liikuntakeskusta. Nopeasti kasvaneen liikuntakeskusketjun muut toimipaikat sijaitsevat Espoonlahdessa, Leppävaarassa, Tampereella, Kuopiossa ja Mikkelissä.
17-03-2010
Kotimaiset asiantuntijayritykset ProCountor International Oy, Tammerkosken Tilipalvelu Oy ja Vilkas Group tuovat markkinoille integroidun taloushallintomallin, jolla verkkokaupankäynnin talousnäkymä selkeytyy merkittävästi. - Uudella, reaaliaikaisella taloushallintopalvelulla voit ohjata verkkokaupassa tapahtuvan talousliikenteen suoraan tilitoimistoosi, tiivistää yhteistyön tuloksena syntynyttä palvelua Vilkas Groupin toimitusjohtaja Jani Muhonen.
04-02-2010
Vilkas Group on nimittänyt sähköisen liiketoiminnan edelläkävijän Piiu Pukkilan hallitukseensa. Pukkilan nimitys astuu voimaan välittömästi. Nimitys tukee Vilkas Groupin laajakatseista strategiaa, jonka tavoitteena on yhdistää internet-kaupankäynnin eri osaajat ja prosessit samaan palvelukokonaisuuteen kauppiaiden eduksi. Piiu Pukkila toimii senior partnerina House of Digitalization Oy:ssä.
18-01-2010
Mukana Matka 2010 –messuilla
Messuosasto: 6a11

Valtakunnallinen matkailusivusto GoFinland.fi ja saunapalvelujen tunnettuutta edistävä GoSauna Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen saunapalvelujen online-varauspalvelusta.
- GoSaunan rakentama konsepti saunapalvelusta ja sen tuotteistamisesta sopii erinomaisesti GoFinland.fi:n näkemykseen hyvinvointi- ja matkailupalvelujen markkinoinnista. Uskomme, että saamme uuden GoSauna-osion avulla ohjattua kuluttajia saunapalvelujen ääreen entistä paremmin, sanoo Jari Auranen GoFinland.fi:stä. MTV Oy:n omistama GoFinland.fi on muutamassa vuodessa noussut merkittäväksi matkailupalvelujen online-varaussivustoksi Suomessa.
18-12-2009
PlanMill Oy on tuonut markkinoille  Administer Oy:n kanssa yhdessä  kehitetyn PlanMill Finance Connector for eFina -ratkaisun, joka reaaliaikaisesti yhdistää www-pohjaisen taloushallinnon eFinan -järjestelmän toiminnot  PlanMillissä tapahtuvaan palveluliiketoiminnan ohjaukseen. Uusi skaalautuva ja edullinen Connector-palvelu on suunniteltu erityisesti palveluyritysten ja PK-yritysten tarpeisiin.  Uuden palvelun ovat jo ottaneet käyttöön mm. GIA (Global Intelligence Alliance Group Oy) ja Edimaster.
12-12-2009
Tietoviikon vuosittain julkaisema Suomen 100 keskeisimmän tivi-vaikuttajan lista on taas ilmestynyt. Asiakkaamme PlanMill Oy:n CEO Thomas Hood on jo kolmatta kertaa mukana listalla.

Vuoden 2009 lista on jo seitsemäs alan vaikuttajia kattavasti arvioiva ja huomioiva katsaus. Lista on Tietoviikon toimituksen näkemys siitä, keitä alan ihmisiä tivi-ammattilaisten kannattaa kuunnella ja seurata juuri nyt. Tänä vuonna listalla on 33 uutta tai uusvanhaa nimeä. Tietoviikon TIVI-lista 2009

EKLEKTI Finland onnittelee lämpimästi Thomas Hoodia saadusta huomionosoituksesta ja merkittävästä kehitystyöstä infrastruktuurisektorilla (www.planmill.com).

Lisätiedot:
CEO Thomas Hood, PlanMill Ltd., puh 040-558 5138, thomas.hood(at)planmill.com
Toimitusjohtaja Berit Virtanen-Thewlis, EKLEKTI Finland Oy, puh 040-5114460, berit.virtanen(at)eklektifinland.fi 

10-12-2009
Nuoren vaatesuunnittelijan Maarit Kalmakurjen ensimmäinen oma vaatemallisto Marilyn got lost into 21st century sai runsaasti huomiota Helsingissä pidetyillä Muotimessuilla. Suomessa valmistettavat vaatteet tulevat myyntiin jo maaliskuussa Helsingissä, Tampereella ja Turussa sijaitseviin erikoisliikkeisiin.
27-11-2009


Fysioline lisää liikuntakeskusomistustaan Itä-Suomessa

Fysioline Fressi Oy on ostanut Mikkelin Sport Clubin

Suomen johtava liikunta- ja terveysalan tuotteisiin sekä palveluihin erikoistunut Fysioline-ryhmä on hankkinut omistukseensa Mikkelin Sport Clubin. Myyjinä ovat liikuntakeskuksen perustajat Marita ja Markku Vlasow. Tämä on liikuntakeskuspalveluita tuottavan Fysioline Fressi Oy:n viides liikuntakeskus. Nopeasti kasvaneen ketjun muut liikuntakeskukset sijaitsevat Espoonlahdessa, Leppävaarassa, Tampereella ja Kuopiossa.

– Mikkelin Sport Clubin hankintaan vaikutti se, että se on alueensa kiistaton markkinajohtaja. Liikuntakeskus on erinomaisesti hoidettu nykyisten yrittäjien toimesta, ja istuu siten hyvin osaksi Fressi-ketjua, Fysioline Oy:n toimitusjohtaja Hannu Välikoski kuvailee oston syitä.

Mikkelin Sport Clubin palveluksessa on osaava ja motivoitunut henkilöstö, joka jatkaa erinomaisen palvelun tarjontaa omistajan vaihtuessakin. Keskusjohtajaksi tulee alalla pitkään toiminut Kalle Vornanen, joka on vastannut Kuopion Fressin toiminnasta. Jatkossa Vornanen toimii molempien liikuntakeskusten keskusjohtajana.

Uudessa Fressissä on tiloja 2200 m², jotka sijaitsevat aivan Mikkelin ydinkeskustassa. Yrittäjät ovat harjoittaneet liikuntakeskustoimintaa Mikkelissä vuodesta 1988 alkaen. Yhtiössä työskentelee noin 25 henkilöä ja liikevaihto on noin 1,4Me. Liiketoiminta siirtyy Fysioline Fressi Oy:lle joulukuun alusta.

Lisätietoja:      
Toimitusjohtaja     
Hannu Välikoski     
Fysioline Oy      
0400 415 831       
www.fysioline.fi 

Mediatiedustelut:
Viestintäsuunnittelija
Anna Lind
EKLEKTI Finland Oy
045-1145 061
www.eklektifinland.fi

Fysioline − monialaista osaamista ihmisen terveyden ja toimintakyvyn hyväksi.
Fysiolineen kuuluvat yritykset tarjoavat liikunta-, terveys-, sekä farmasian alan tuotteita ja palveluita, joita tukee vankka huoltoverkosto. Toimintaa on Skandinaviassa, Venäjällä ja Baltian alueilla. Fysiolinen asiakkaita ovat mm. sairaalat, hoito- ja kuntoutuslaitokset, liikuntapaikat ja -keskukset, ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden ja urheiluravinteiden jälleenmyyjät. Fysioline valmistaa omassa tehtaassaan kotimaisia IcePower-tuotteita, joita viedään yli 30 maahan. Yritysryhmän liikevaihto oli vuonna 2008 n. 25 Meur, ja sen palveluksessa on lähes 300 henkilöä. Lisätietoja: www.fysioline.fi

13-11-2009
Solariumlaitteiden kehitys on viime vuosina tehnyt niiden vaikutuksesta monella tavoin auringonvaloon verrattavaa. Sekä myönteiset että haitalliset vaikutukset pitää ottaa huomioon niitä käytettäessä. Wrange Oy:llä solariumlaitteiden maahantuonnista vastaava Morris Fleege korostaa oikean tiedon roolia laitteiden käytössä.
– Asiantuntevat palvelupisteet osaavat kyllä neuvoa, ja heiltä pitääkin kysyä, jos on epävarma solariumin sopivuudesta ja käytön määrästä. Siksi ohjeistamme omia jälleenmyyjiämme jatkuvasti,sanoo Fleege. Tänään avautuvilla Kauneusmessuilla Helsingissä Wrange Oy panostaa juuri kuluttajien tiedotukseen asiasta.

Sopivina annoksina niin aurinko kuin keinovalo tekevät hyvää: ihon toiminnot kiihtyvät niin, että pinta paksuuntuu ja kiinteytyy, elävässä kudoksessa joustosäikeet vahvistuvat, iho on kimmoisa ja tuntuu hyvältä. Myönteisiin vaikutuksiin kuuluu lisäksi D-vitamiinin vilkastunut tuotanto.
– Haitallisia vaikutuksia syntyy, kun aurinkoa tai solariumia otetaan liian pitkään kerralla tai liian voimakkaana säteilynä,jolloin iho palaa, muistuttaa Fleege kohtuullisen käytön merkityksestä.

Solariumia käytetään pääasiallisesti ihon ruskettumiseen, mutta muitakin syitä on, mm. henkilökohtaisen valon tarpeen tyydyttäminen ja sen mukanaan tuoma energisyys, lämmön tuottama rentoutuminen ja mielihyvän tunne. Solariumin piristävä vaikutus on monelle jopa tärkeämpi kuin sen esteettinen vaikutus.
– Solariumiin hakeudutaan myös siksi, että se on kohtuullisesti käytettynä hyvä ihon yleishoito etenkin rasvaiselle, psoriasis- ja akneiholle. Monet käyttävät solariumia myös ennen etelänmatkaa vähentääkseen auringossa palamisen riskiä, Morris Fleege sanoo.

SUOMALAINEN IHOTYYPPI JA SOLARIUM
Ennen käyttöä on tärkeää tunnistaa oma ihotyyppi. Suomessa tavallisin ihotyyppi on 3. Tällaisen ihotyypin omaava voi käydä solariumissa turvallisin mielin n. 30 kertaa vuodessa.
– Jokaisen tulee itse arvioida oman ihonsa sietokyky ja aina varoa sitä, ettei iho pala. Hyvä yleissääntö on, että aurinkoa ja solariumia tulisi käyttää maltillisesti ja oma ihotyyppi huomioiden. The European Sunlight Association ESAn mukaan auringonottokertojen (sekä auringossa että solariumissa) tulisi rajoittua 50 kertaan vuodessa, mainitsee Fleege alan virallisemmista suosituksista.

SOLARIUMLAITTEIDEN UV-VALO
Nykyaikaisissa solariumlaitteissa UVA-valo on voimakkaampi ja UVB-valo heikompi kuin auringonvalossa. UVA-valo antaa nopean, mutta myös nopeammin vaalenevan, värin.
- Kestävän rusketuksen tuottaa UVB-valo, jota tulee nauttia pieninä annoksina kerrallaan. UVB-valon ansiosta ihon oma suojautumisprosessikin aktivoituu. UV-säteilyn vaikutukset ovat samanlaisia, tulee ruskettava vaikutus auringosta tai solariumlaitteesta. Siksi on tärkeää, että laitteeseen myös tutustutaan ennen sen käyttöä, muistuttaa Fleege.
Lisätietoa: www.solarium.fi

Lisätietoja:
Johtaja, Lifestyle
Morris Fleege
Wrange Oy
0400 702 238
www.wrange.fi

Wrange Oy – Living well.
Wrange Oy on vuonna 1968 perustettu suomalainen kuntoilualan yritys. Wrangen kuntokuvasto onkin monelle kuntoilijalle tuttu jo 40:n vuoden ajalta. Monipuolisesta tuotevalikoimasta löytyvät kuntoilulaitteet ja -välineet, lisäravinteet, nyrkkeilyvälineet, solariumlaitteet sekä urheiluvaatteet. Wrange Oy kuuluu nykyään Fysioline konserniin, joka on Suomen johtava yritys kuntosali-, kuntoutus- ja fysioterapiasektorilla sekä erittäin monipuolisten liikuntapalvelujen tuottajana. Wrange Oy pystyy tänä päivänä palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa huippu-urheilijasta aivan tavalliseen kuntoilijaan sekä tarjoamaan ratkaisuja ammattikäytöstä kotikäyttöön. Lisätietoja:
www.wrange.fi
12-11-2009
Aladdinin tuotteet Suomen markkinoille
Amerikkalainen Aladdin on kehittänyt ja valmistanut tuotteita arjen askareisiin jo vuodesta 1908. Vuodesta 1917 alkaen yritys keskittyi termostuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin Aladdin Thermalware nimellä ja loppu on historiaa. Tuotevalikoima laajentui seuraavan 50 vuoden aikana hurjasti ja käsittää nykyään termospullojen lisäksi juoma- ja vakuumipulloja, tyylikkäitä lounasrasioita ja kylmäkasseja sekä lämpömukeja.

Yhä useammin tulee kahvi tai muut juomat otettua kiireessä mukaan. Aladdinin värikkäät tuotteet tuovat kaivattua piristettä termospullojen harmaaseen valikoimaan. Ota eväät mukaan – tyylillä!

Aladdinin termospullot
▪ Termospulloilla on 15 vuoden takuu
▪ Materiaali on rostumatonta terästä vakuumieristeellä
▪ Kätevä easy-pour stopper, ei enää tippoja
▪ Kansi toimii kuppina
▪ Koot 0.3 l ja 0.47 l

Myynti:
Kodin Ykköset kautta maan,
muut jälleenmyyntitiedustelut Bos Oy,
puh. (03) 3140 1200, bos@bos.fi.

Painokelpoiset kuvat ja muut mediamateriaalit:
Anna Lind/EKLEKTI Finland Oy
Puh: 45 1145 061
email: anna.lind@eklektifinland.fi

Bos Oy on jo 35 vuoden ajan toiminut maahantuojana ja tukkumyyjänä laadukkaille
koteihin ja julkisiin tiloihin tarkoitetuille käyttötavaroille.

Bos Oy :: Artturintie 12-14 I :: 36220 Kangasala
puh. (03) 31401200 :: email: bos@bos.fi :: www.bos.fi
06-11-2009
Vahvasti New Yorkin ja New Englandin perinteisiin eläytyvä ja inspiraationsa saava muotibrändi Gant juhlii tänä vuonna 60. toimintavuottaan. Juhlavuosi näkyy Gantin vaatteiden lisäksi myös kellomallistossa. Gant tuo uusissa kellomalleissaan esiin niin historian kuin hienostuneen kiihkeän newyorkilaisen elämäntyylin.

Kellomallisto henkii perinteitä soveltaen niin klassisuutta kuin silkkaa modernismia. Tämä kaikki yhdistettynä taitavasti laadukkaaseen valmistustekniikkaan. Kellojen hinnoittelu on silti kohtuullinen eri mallien maksaessa noin 129-399 euroa.

Jälleenmyynti: Hyvinvarustetut kello- ja korualan liikkeet kautta maan.
Maahantuoja: FinnGold Oy


Tuote-esimerkkejä juhlamallistosta:
1. Malli: 60th Anniversary:
Gantin juhlavuoden kello (rajallinen, numeroitu myyntierä)
* titaanikuori, automaattikoneisto, * ovh 399 e 

2. Malli: Oakland:
klassinen, tyylikäs, myös ”mesh” retrorannekkeella,  * ovh 149 e 

3. Malli: Millers Park:
puhdas, vahva, linjakas, New York –henkinen
miesten kello, * ovh 179 e 

4. Malli: Milford:
sporttinen, muotoillut chrono-painikkeet,
uniikki kellotaulun viimeistely, 10ATM, * ovh 249 e 

5. Malli: Bedford Lady:
hienostunut, teräksinen sporttikello naisille, 10ATM, * ovh 229 e 

6. Malli: Cape May:
helmiäistaululla varustettu upea ajaton kello naisille, nahkaranneke, 5ATM  * 139e


GANT
Gant on alun perin amerikkalainen vaatemerkki. Mallistoon kuuluu vaatteiden lisäksi muun muassa rannekelloja, silmälaseja ja hajusteita. Gantin tarina alkoi vuonna 1914, kun Bernard Gant saapui siirtolaisena Ukrainasta Yhdysvaltoihin, New Yorkiin. Hänen ensimmäinen työnsä oli ommella paitoja. Vuonna 1941 hän päätti perustaa serkkunsa kanssa Gantin perheyrityksen New Haveniin, Connecticutiin. Ensimmäisen oman mallistonsa Gant julkaisi vuonna 1949 ja 1960-luvulle mennessä Gant oli maailman toiseksi suurin paitojen valmistaja. Tänään Gant on arvostettu ja tyylitietoisten muotibrändi, joka tunnetaan ympäri maailman. www.gant.com

Lisätietoja: Myyntipäällikkö Mira Mäkelä, FinnGold Oy, puh. (043) 824 2254, mira.makela@finngold.fi

Tuotteet ja materiaalit medialle (myös kuvauksiin):
Viestintäsuunnittelija  Anna Lind
Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto EKLEKTI Finland Oy
puh. (045) 1145061    email: anna.lind@eklektifinland.fi
04-11-2009
Ohjelmistotestauksen erikoisosaaja Com-IQ Oy on sijoittunut toiseksi tämän vuotisessa Deloitten Technology Fast 50 –selvityksen Rising Star –sarjassa. ComIQ:n 1170 prosentin kasvuprosentti kertoo yrityksen palvelujen menestyksestä ja ajankohtaisuudesta.

– Ohjelmistotestauksemme kautta pystymme ennakoimaan ja paikantamaan ohjelmistojen käyttöönotoista aiheutuvia ongelmia, sanoo ComIQ:n toimitusjohtaja Antti Öfversten ja uskoo, että nykyinen taloudellinen tilanne on tehnyt heidän palveluistaan vieläkin ajankohtaisempia.

Suomen nopeimmin kasvavat teknologiayritykset ovat Deloitten selvityksen mukaan sähköisen viestinnän teknologiratkaisujen tarjoajia ja ohjelmistoyrityksiä. Antti Öfversten antaa mielellään kunniaa ennen kaikkea asiakkailleen.
- Yhteistyö hyvien asiakkaiden kanssa on auttanut meitä kasvamaan. Deloitten listalta löytyy useita asiakkaitamme, ja myös yhteistyökumppaneitamme.

Deloitten Technology Fast 50 –ohjelmassa etsitään Suomen nopeimmin kasvaneita teknologiayrityksiä. Kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen viiden vuoden aikana. Suomen voittajat osallistuvat automaattisesti myös Deloitten EMEA Fast 500 –selvitykseen, jossa palkitaan alueen nopeimmin kasvavat teknologiayritykset.

Fast 50 –listan lisäksi ohjelmassa toteutetaan Rising Star –sarja, joka on tarkoitettu 3-5 vuotta toimineille yrityksille, joiden ensimmäisen toimintavuoden liikevaihto on vähintään 50 000 euroa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Öfversten, ComIQ Oy
puh. 050-573 3434 tai antti.ofversten@comiq.fi

ComIQ Oy lyhyesti

ComIQ tarjoaa uuden ajan ohjelmistotestausta tukemaan sähköistä liiketoimintaa. Asiantuntijamme toimivat johtavien IT- ja telekommunikaatioalan yrityksissä ohjelmistotestaukseen, projektijohtamiseen ja ohjelmistokehitykseen liittyvissä tehtävissä. Lisätietoja: www.comiq.fi
29-10-2009
Kwantic Oy, Pohjoismaiden johtava internetpohjaisen mittauksen ja tutkimuksen osaaja, on valinnut suomalaisen PlanMillin internetpohjaisen PSA SaaS -ohjelmistoratkaisun (Professional Services Automation) kasvavan palveluliiketoimintansa tueksi. Kwanticin menestystarinassa yhdistyvät Satama Interactiveen (sittemmin Trainers House) aikoinaan ostettujen Aboavistan ja Heimon osaaminen ja näkemys.
29-10-2009

Maanantaina 2.11. alkavaa Tampereen markkinointiviestinnän viikkoa vietetään jo kahdeksatta kertaa. Viikon järjestävät markkinoinnin asiantuntijat: MTL:n jäsenyritykset; Adsek B9, Albert Hall, Eklekti Finland, Mainostoimisto Ilme, Imageneering, Mainostoimisto Mainio, Mainoskenttä-Yhtiöt ja Dagmar sekä MTV3 ja Aamulehti.

Tapahtuma on suunnattu markkinointiviestinnän ostajille, tekijöille, alan opiskelijoille ja opettajille – ja myös tavallisille kuluttajille.

VIIKON OHJELMA

Viikon päätapahtuma on kutsuvierasseminaari mainostajille ja mainonnan tekijöille tiistaina 3.11.2009 klo 13.00 alkaen. Tapahtumapaikkana on Musiikkiteatteri Palatsi upeine puitteineen. Tämän vuoden teemana on markkinointi-investointien tuottavuus eli ROMI (return on marketing investment).

Muita tapahtumia viikolla:
• Urapaneeli, kutsutilaisuus markkinointiviestinnän opiskelijoille ma 2.11.2009 klo 15-17 Aamulehden auditoriossa. Paneelissa keskustellaan alan muuttuvista taitovaatimuksista, alalle pyrkimisestä ja siitä, mitä muuta alalle aikovan kannattaa tietää ja ottaa huomioon. Teemana tänä vuonna on sosiaalinen media.

• Markkinoinnin aamupäivä yrittäjille tiistaina 3.11.2009 klo 9 alkaen Musiikkiteatteri Palatsissa.

• Palkittua mainontaa Suomesta ja maailmalta –näyttely Mediamuseo Rupriikissa ja Taiderakennus TR1:ssä, os. Väinö Linnan aukio 13, Finlayson Tampere. Avoimet ovet tiistaina 10.11. ja keskiviikkona 11.11. klo 10–18. Näyttelyssä ovat esillä Kultajyvä®, EFFIE Awards Finland, Cannes Lions Press ja Film sekä Aamulehden Suksee! kilpailujen voittajat.

Avointen ovien päivänä sisäänpääsy on ilmainen ja samalla on mahdollista tutustua Unkarilaiset mestarit valokuvanäyttelyyn. Muina aikoina näyttelyihin on normaali sisäänpääsymaksu. Palkittua mainontaa Suomesta ja maailmalta -näyttely avoinna 4.11. lähtien.  www.tampere.fi/mediamuseo, www.tampere.fi/tr1

Lisätiedot:
Mari Hakkarainen/ Funmedia Oy
p. 010 8305 704 / 050 326 6770
mari@funmedia.fi
www.funmedia.fi

Tampereen markkinointiviestinnän viikko
Lue lisää www.nynnemarkkinoi.fi

29-10-2009

Polyteknikkojen Kuoron ja Matti Salmisen yhteinen voimannäyte, Joulu on meillä -levy, on rikkonut kultalevy-rajan.  Jo 20 000 albumia myynyt joululevy julkaistiin vasta 7. lokakuuta. 
– Olemme erittäin iloisia siitä, että lämminsointisen kuoron, kuningasbasso Matti Salmisen ja tunnelmallisten joululaulujen yhdistelmä on herättänyt näin suurta kiinnostusta, kuoron taiteellinen johtaja Juha Kuivanen kiittelee.

Joulu on meillä levy sisältää monet rakkaat ja ajattomat klassikot, kuten Varpunen jouluaamuna, Taas kaikki kauniit muistot ja Jouluyö, juhlayö.
– Tavoittelemme kappalevalinnoillamme sitä joulun tunnelmaa, jossa maailman melske jää kauas pois ja rauha valtaa sydämen, Kuivanen kertoo.

Yhteistyötä siivitti teekkarihuumori

Levyllä mukana oleva laulutaiteilija Matti Salminen kuuluu aikamme bassolaulajien arvostetuimpaan kansainväliseen kärkeen. Tällä hetkellä hän on kiinnitettynä Zürichin oopperaan ja esiintyy vakituisena vierailijana maailman johtavissa oopperataloissa.

Salmisen sydäntä lähellä ovat aina olleet nuoret suomalaiset laulajat, joita hän auttaa eteenpäin mm. jakamalla vuosittain stipendejä säätiönsä tuella. Salminen ryhtyikin mielellään yhteistyöhön Polyteknikkojen Kuoron kanssa.
– Kuorolla on ammattimainen ote, vaikka tekemisessä olikin tietysti teekkarimainen pilke silmäkulmassa. Teekkareiden kanssa oli hauskaa tehdä töitä, nauhoituksissa hommat sujuivat tehokkaasti ja saimme äänemme soimaan hyvin yhteen, Salminen kehuu yhteistyötä.

Levy toteutettiin omin voimin

Joulu on meillä -levy toteutettiin omakustanteena pitkälti kuorolaisten omin voimin. Isosta kuorosta löytyi osaajia moneen lähtöön, joten mm. kaikki levytuotannon käytännön asiat hoidettiin itse, jopa oman kustannusyhtiön perustamisesta lähtien. Levyn ulkoasun suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut kuoron jäsen Elmo Allén.

Huippuammattilaisia edustavat solisti Matti Salmisen lisäksi kuoron taiteellinen johtaja Juha Kuivanen, tuottaja Tuuli Lindeberg ja äänittäjä/masteroija Mika Koivusalo.

Lehdistökuvia: www.polyteknikkojenkuoro.fi/kuvat
Lisätietoja: http://joulukonsertti.fi/

Lehdistömateriaalit ja haastattelupyynnöt:   
Antti Koulumies, Polyteknikkojen Kuoro
Puh. 045 675 1986, antti.koulumies@tkk.fi

Polyteknikkojen Kuoro (PK) on akateeminen suomalainen mieskuoro, joka tunnetaan modernista ja ennakkoluulottomasta otteestaan. Tekniikan opiskelijoiden kuorona PK ammentaa voimansa teekkariuteen erottamattomasti kuuluvasta yhdessä tekemisen ilosta sekä uusien haasteiden etsimisestä ja voittamisesta. Vuonna 1900 perustettu kuoro laulaa pääasiassa klassista musiikkia madrigaaleista nykymusiikkiin, mutta myös viihteellistä ohjelmistoa suomi-iskelmistä serenadeihin. Kuoro vierailee säännöllisesti Suomen johtavien sinfoniaorkesterien vieraana sekä tekee näiden mukana ulkomaankiertueita. Lue lisää www.polyteknikkojenkuoro.fi

21-10-2009
Financial Times on arvioinut CEMS MIM-ohjelman kuuluvan Euroopan huippujen joukkoon.
30-09-2009
PlanMill Absence eli poissaolojen hallintaohjelma kokoaa hajallaan olevat poissaolotiedot yhteen paikkaan säästäen aikaa ja lisäten läpinäkyvyyttä sekä tehokkuutta henkilöstöhallintoon.  Absence-ohjelma on osa PlanMillin kasvavaa SaaS-pohjaisten ohjelmistoratkaisujen tuotesarjaa, ja se on täysin selainkäyttöinen.

PlanMill Absence tekee poissaolojen hallinnoinnin ja työnkulun tehokkaaksi, poistaa tarpeettoman paperityön, ja vähentää huomattavasti henkilöstöhallinnon poissaolojen selvittämiseen käyttämiä tunteja.
- Poissaoloratkaisun avulla voidaan nopeasti muuttaa yrityksen koko henkilöstöhallinnon kulttuuria ja parantaa organisaation tuottavuutta, sanoo toimitusjohtaja Thomas Hood PlanMillistä.

Anomukset, hyväksynnät, laskenta ja raportointi yhdessä paikassa

Yritykset ja yhteisöt hallinnoivat poissaoloja (esim. vuosilomat, sairaus, äitiys- ja isyysvapaa, palkallinen ja palkaton vapaa, saldovapaa, lomautukset) ja niihin liittyvää raportointia usein manuaalisesti, joko ilman tietojärjestelmää tai erillisen taulukkolaskentaohjelmiston (MS Excel) kautta. PlanMillin ohjelman avulla tällaiset tilanteet ovat vältettävissä kokonaan. Ratkaisu soveltuu niin pk-yritysten kuin isompienkin organisaatioiden käyttöön ja se voidaan liittää osaksi laajaakin henkilöstöhallintomallia.

– PlanMill Absence –ohjelma on saanut jo ennakkoon positiivista palautetta sekä nykyisiltä että uusilta asiakkailtamme, kertoo Hood.

Tehokkaampi loma-aikojen seuranta säästää hallintokuluissa

PlanMill Absence suorittaa usein haastavat, mutta välttämättömät poissaoloihin liittyvät seurannat:

Auttaa tulevien poissaolojen suunnittelussa (tuottaa automaattisesti tarpeelliset aikataulut ja raportit)
Hoitaa poissaolojen anomisen ja hyväksynnän automaattisesti (ilman paperityötä)
Suorittaa vuosilomien laskennan (vakiona Suomen vuosilomalain mukainen tulkinta)

Mahdollistaa poissaolojen monipuolisen analysoinnin ja raportoinnin
Vähentää inhimillisiä virheitä, poistamalla erilliset tuntikirjaukset
Tukee tietojensiirtoa (Import) olemassa oleviin henkilöstöhallinnon järjestelmiin

PlanMill Absence on saatavilla heti suomen- ja englanninkielisenä PlanMillin SaaS –palvelun kautta. Lisäksi ohjelmistoa toimitetaan myös On-Premise –pohjaisena, jolloin se asennetaan asiakkaan omaan IT-ympäristöön.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Thomas Hood, PlanMill Oy,
puh. 040-558 5138 tai thomas.hood@planmill.com
tai tästä linkistä.

PlanMill Oy kehittää ja toimittaa reaaliaikaisuutta tukevia selainpohjaisia palvelu‐ ja projektiliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuja sekä SaaS‐ (=Software as a Service) että On‐Premise -pohjaisina. PlanMillin CRM, Project, PSA ja ERP -järjestelmät auttavat tehostamaan asiakkuuksien, projektien ja talouden kokonaishallintaa sekä parantamaan asiakasyritysten tuottavuutta että kannattavuutta. PlanMillin ratkaisuilla on jo yli 6 000 päivittäiskäyttäjää yli 20 maassa. Lisätietoja: www.planmill.com

23-09-2009
Yhteydenpito on olennainen osa arkea – työelämässä, ystävien kesken ja perheen parissa. Nykyaikaisen viestinnän ja viihde-elektroniikan langattomuus on muuttanut ihmisten tapaa hoitaa päivittäiset askareensa. Uusien ratkaisujen avulla myös kuulonaleneman omaavat ihmiset pääsevät helposti kiinni nykyaikaiseen yhteydenpitoon.

Vigo Connect, uusi huipputoimintoinen kuulokoje keskihintaluokassa, avaa langattoman maailman ihmisille, joilla voi olla hyvinkin erityyppisiä kuulovajauksia. Uudet Vigo Pro Connect ja Vigo Connect vievät suositun Vigo-kuulokojeperheen hyödyt uudelle tasolle tarjoten välittömästi ääneen reagoivan, helppokäyttöisen langattoman yhteyden ja mahdollisimman luonnolliselta kuulostavan äänimaailman.

“Meidän tavoitteemme on tarjota entistä useammalle kuulokojeen käyttäjälle mahdollisuus elää nykyaikaista elämää”, sanoo Pekka Huhtinen, Oticon Oy:n toimitusjohtaja. ”Vigo Connect perustuu Vigo-perheestä tuttuihin ominaisuuksiin: loistavaan äänenlaatuun, huippulaatuiseen suorituskykyyn, monipuoliseen mallistoon ja edulliseen hintatasoon. Lisäksi se tarjoaa langattoman yhteyden nykyaikaisiin, jokapäiväiseen arkeen kuuluviin laitteisiin.”

Huipputeknologialla varustettu kuulokoje Vigo Connect perustuu Oticonin ultranopeaan RISE-teknologiaan, joka mahdollistaa suuremman kaistaleveyden (8 Khz) ja merkittävästi enemmän prosessointitehoa. Kuulokojeen kehittyneiden ominaisuuksien, esimerkiksi oppivan voimakkuussäätimen ja kolmetasoisen melunhallinnan, ansiosta Vigo Connect tarjoaa vakaan ja rikkaan äänimaailman.

Langaton yhteys tuo uuden ulottuvuuden Vigo-tuoteperheeseen. Käyttämällä pientä Streamer -lisävarustetta kuulokojeet vastaanottavat langattomasti Oticonin innovatiivisen ConnectLine-järjestelmän (Bluetooth) avulla lanka- ja matkapuhelimien, televisioiden, stereoiden, tietokoneiden ja MP3-soittimien äänet. Kuulokojeen käyttäjä vain koskettaa kaukosäätimenä toimivan Streamerin painonappia siirtäen kuunneltavaa ääntä yhdestä kommunikointilaitteesta toiseen. Samalla hän nauttii huippulaatuisesta äänestä molemmilla korvillaan – omavalinnaisella äänenvoimakkuudella ilman viivettä.

Nykyaikainen kuulemiskokemus yhä useamman saavutettavissa Vigo Connect -tuoteperhe tarjoaa enemmän vaihtoehtoja kuulonhuollon ammattilaisille ja kuulokojeen käyttäjille. Sen sovitusalue ulottuu jopa 110 dB HL:iin ja malliston kaikki kojeet on varustettu miellyttävällä äänenlaadulla, elegantilla ulkonäöllä ja pienellä koolla. Tuotevalikoima sisältää kaikki korvakäytävä- ja korvantauskojeet.

“Vigo Connectin vertaansa vailla oleva äänenlaatu, langaton yhteys, laaja mallisto ja erinomainen hinta-laatu-suhde mahdollistavat yhä useammalle kuulokojeen käyttäjälle nykyaikaisen kuulemiskokemuksen”, Huhtinen kertoo.
Uusi Vigo Connect -kuulokojeperhe on saatavilla 23. syyskuuta lähtien Oticonilta ja sen jälleenmyyjiltä kautta maan.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Pekka Huhtinen, Oticon Oy Puh. 0400 431 309, ph@oticon.fi
Kuvat ja mediatiedustelut:
Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola, EKLEKTI Finland Oy Puh. 045 1145 061, anna.koiviola@eklektifinland.fi

Oticon Oy on Suomen johtava kuuloalan yritys tarjoten kuulokojeita, kuuloon liittyviä apuvälineitä ja kuulontutkimuksia. Oticonin tavoitteena on kehittää moderneja, huipputeknologiaa hyödyntäviä kuulokojeita, jotka tarjoavat käyttäjilleen mahdollisuuden huolettomaan elämään ja täysipainoiseen kuulemiskokemukseen. Oticon kuuluu maailmanlaajuiseen William Demant Holding A/S -konserniin, joka kehittää, valmistaa ja myy kuulon sekä viestinnän avuksi tarkoitettuja laitteita. Työntekijöitä konsernissa on yli 4500. Lisätietoja www.oticon.fi.
10-09-2009

Tampereella pidettäviin valtakunnallisen Optimisti ja Zoom8 -luokkien rankingsarjan kauden viimeiseen kisaan 12.-13.9.2009 on ilmoittautunut jo yhteensä 88 purjehtijaa, joista Zoom8-luokassa purjehtii 27 venettä ja optimistiluokassa 61 venettä. Näsijärvellä taidoistaan ottavat mittaa niin suomalaiset kuin venäläisetkin purjehtijat. Kisat päättävät samalla 6 purjehduskilpailua sisältävän rankingsarjan, jossa pienillä piste-eroilla kisaavat huippupurjehtijat voivat vielä muuttaa tuloksillaan aivan kärkisijoja.

Tällä hetkellä optimistiluokan rankingsarjan jaetulla ensimmäisellä sijalla ovat Julia Toroi (ESF) ja Elmeri Piltti (LPS), joiden keskinäinen kamppailu tulee olemaan jännittävää seurattavaa. Muistakin kärkisijoista käydään vielä tiukkaa kamppailua.

Tamperelaiset purjehtijat ovat kirineet omia sijoituksiaan molemmissa sarjassa kauden aikana erinomaisesti. SM-kisoissa pronssia alle 12-vuotiaiden optimistisarjassa purjehtinut Teemu Suonperä (TaPS) yrittääkin vielä parantaa kansallista 6.sijaansa kauden lopuksi. Muita tamperelaisia purjehtijoita on mukana kymmenen.

Jollapurjehtijoita saapuu Tampereelle ympäri Suomea, ja lisäksi vielä seitsemän venettä Venäjältä antamaan haastetta Suomen parhaimmille optimistitaitureille.

Media on tervetullut seuraamaan kisoja kisajärjestäjien huoltoveneisiin. Pyydämme ottamaan asiasta yhteyttä mahdollisimman pian, jotta voimme järjestää kuljetuksen kisa-alueelle.

Viikonlopun aikana tulemme lähettämään medialle tiedotteet sekä lauantain että sunnuntain kisatapahtumista ja tuloksista. Valtakunnallisen rankingsarjan pisteet julkaistaan heti alkuviikosta luokkaliittojen omilla sivuilla.

Lisätietoja www.tampereenpursiseura.fi

09-09-2009
– Kilpailun voitto 2003 käynnisti Ismo Leikolan uran
– Tuomaristossa mm. Ben Zyskowicz ja Kari Salmelainen


The Circus, Salomonkatu 1–3, Helsinki, Pe 25.9. klo 20:00

Kilpailijat:
Mikko Koskinen (27), Helsinki
Eetu Kuokkanen (31), Helsinki
Robert Pettersson (38), Helsinki
Piia Rekola (28), Toijala
Olli Siiki (21), Tampere
Petteri Vänttinen (30), Helsinki


Tuomarit:
Lotta Härkönen, Event Manager, Grand Casino Helsinki
Heini Larros, Päätoimittaja, City-lehti
Kari Salmelainen, Viihdetaiteilija
Jussi Simola, Standup-koomikko
Juha Valvio, Radiotoimittaja, The Voice, Heräämö
Ben Zyskowicz, Kansanedustaja
___________________________________________________________________________________

Vuoden 2009 Stand Up Tulokas valitaan pe 25.9. Helsingin Circus-yökerhossa

Kilpailun voitto 2003 käynnisti Ismo Leikolan uran. Tuomarit lujia viihteen ammattilaisia.


Perjantaina 25. syyskuuta klo 20 alkaen Helsingin The Circus -yökerhossa koetaan yhtäaikaa dramaattinen ja ratkiriemukas ilta, kun lavalle astelee kuusi standup-koomikkolupausta kilpailemaan Vuoden Stand Up Tulokkaan tittelistä. Perinteikkään kilpailun aiemmista voittajista kuuluisuuteen ovat ponnahtaneet mm. Krisse Salminen sekä Ismo Leikola.

Vuoden 2003 voittaja Leikola muistelee kilpailua lämmöllä. ”Itseluottamus kasvoi valtavasti, kun sain kuulla tuomaristolta olleeni ylivoimainen. Tuomaristossa istui ihmisiä, joita itse arvostin. Kilpailusta lähti ura liikkeelle, ja nyt on edetty jopa valtakunnalliseen kiertueeseen, joka starttaa lokakuun 2. päivänä nimellä Kadonneen Naurun Metsästys”, Ismo kertoo.

Vuonna 2009 Suomen Stand Up Club on kutsunut kilpailuun annettujen näyttöjen perusteella seuraavat lupaavat tulokkaat: Mikko Koskinen, Eetu Kuokkanen, Robert Pettersson, Piia Rekola, Olli Siiki sekä Petteri Vänttinen.

Kilpailun tuomaristoon on kerätty rautaista viihdemaailman tuntemusta. Viihdemaailman virallisempaa puolta edustavat City-lehden päätoimittaja Heini Larros, Voice-radiokanavan toimittaja Juha Valvio sekä Grand Casino Helsingin Event Manager Lotta Härkönen.

Esiintyjän näkökulmasta tulokkaita arvioivat itsekin Vuoden Tulokas -tittelistä kilpaillut standup-koomikko Jussi Simola sekä kymmenien vuosien esiintymiskokemuksen omaava viihdetaiteilija Kari Salmelainen. Yleisön näkökulman edustusta tuo mukaan standup-saleissa aiemminkin bongattu kansanedustaja Ben Zyskowicz.

Tapahtuman liput maksavat 12 euroa ja ovat myynnissä Lippupisteessä sekä kaikilla R-kioskeilla. Lippu toimii samalla yökerhon sisäänpääsymaksuna läpi illan. Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club.

Kuva ladattavissa: http://www.suomenstandupclub.fi/media/ismo4.jpg

Lisätietoja:
Antti Virtanen, Suomen Stand Up Club
040–561 5559, antti@suomenstandupclub.fi
24-08-2009

PlanMill Oy kehittää ja toimittaa reaaliaikaisuutta tukevia selainpohjaisia palvelu- ja projektiliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuja sekä SaaS (Software as a Service) että On-Premise -pohjaisina. Myyntinsä ja markkinointinsa tehostamiseksi kehitettiin yhdessä EKLEKTI Finlandin kanssa PlanMill Accelerator - uusi ajankohtainen sähköinen asiakaslehti. Nyt on ilmestynyt numero 1/09!

PlanMillin järjestelmät auttavat tehostamaan asiakkuuksien, projektien ja talouden kokonaishallintaa sekä parantamaan asiakasyritysten tuottavuutta että kannattavuutta. PlanMillin ratkaisuilla on jo yli 5 000 päivittäiskäyttäjää yli 20 maassa.

Linkit: www.planmill.com

 

Lisätietoja sähköisten asiakaslehtien tuotannoista ja julkaisuista:
viestintäsuunnittelija
Anna Koiviola
p 045 1145061
20-08-2009

Platinum Easy Vaihto-omaisuuden hallintapalvelu on tuotannollisille ja kaupan yrityksille suunnattu uusi palvelu. Sen tavoitteena on vaihto-omaisuuteen sitoutuneen pääoman alentaminen, varaston aliarvostuskirjausten minimointi, tuotteiden parempi saatavuus ja parempi liikevoitto.
– Uusi palvelu muuttaa pysyvästi yritysten mahdollisuuksia hallita varaston kiertoa ja varmistaa tuotteiden saatavuus silti kannattavasti, kertoo partneri Matti Tuominen Platinum Partnerista, joka yhdessä Salmivuori Consulting Oy:n kanssa tuo palvelun ensi kertaa tarjolle Suomessa.

Valitettavan usean yrityksen kohtalona on ajautua tilanteeseen, jossa varaston aliarvostuskirjaukset heikentävät tulosta merkittävästi. Varsinkin nyt yrityksille on elintärkeää pystyä reagoimaan paremmin menekin muutoksiin ja ohjaamaan tuotevarastoja tarkemmin, jatkaa Matti Tuominen huolissaan yritysten suurista vaihto-omaisuuteen sitoutuneista pääomista.

Vaihto-omaisuuden hallintaan liittyvien varaston ohjausparametrien asetanta pitää toiminnanohjausjärjestelmissä yleensä tehdä manuaalisesti. Platinum Easy Vaihto-omaisuuden hallintapalvelun avulla yritys saa parametrien päivityksen automaattisesti, säännöllisin aikavälein, jolloin ostot ja tuotanto saadaan helpommin ja nopeammin optimoitua muuttunutta markkinatilannetta vastaavaksi.

 

Tuotteen elinkaaren huomioiva ABC-luokittelu helpottaa varaston ohjausta

 
– Uusien tuotteiden lanseeraus, vanhojen tuotteiden poistuminen tuotesortimentista ja tuotteiden entistäkin lyhyemmät elinkaaret pitää huomioida varaston ja ostojen ohjauksessa. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty tuotteen elinkaaren huomioiva ABC-luokittelu, jonka avulla varastointimäärät saadaan oikealle tasolle. Menetelmää on menestyksekkäästi hyödynnetty useissa yrityksissä, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Salmivuori, jonka palvelumallinnus on uuden palvelun taustalla.

 

– Tyypillinen palvelunkäyttäjä on pk-yritys, joka ei halua investoida uusiin järjestelmiin ja jolla ei ole riittävästi omia resursseja nykyjärjestelmän parametrien laskentaan. Easyn avulla yritykset saavat sen ulkoistettuna palveluna kuukausihintaan.

Platinum Easy – vaihto-omaisuuden hallinnan avulla

ü  osto- ja valmistustoiminnan päätöksenteko helpottuu

ü  tuotteet luokitellaan elinkaaripohjaisen ABC-mallin avulla

ü  varaston ohjausparametrit pysyvät ajan tasalla muuttuvissa tilanteissa

ü  vaihto-omaisuuteen liittyvistä prosesseista tulee läpinäkyvämpiä ja hallittavampia


Case: Mateko Oy
"Järjestelmässämme on yli 20.000 varaosanimikettä. Tavoitteenamme oli alentaa varaosavarastoon sitoutunutta pääomaa. Elinkaaripohjaisen ABC-luokittelun ja varastoparametrien päivityksen jälkeen varastoitavien tuotteiden varastoarvo laski yli 15% kahdessa kuukaudessa."


Helsingin seudun kauppakamari julkaisee Jyrki Salmivuoren vaihto-omaisuuden hallintaa käsittelevän teoksen syksyllä 2009. Lisätietoja: www.kauppakamarikauppa.fi

 

Lisätietoja:                                                                                             
Partner Matti Tuominen, p 0440 510 519                                          
Platinum Partners Oy, www.platinumpartners.fi                                                                                      


Mediatiedustelut:

Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola, p 045 1145 061
 EKLEKTI Finland Oy, www.eklektifinland.fi

Platinum Partners Oy tarjoaa kasvavien ja keskisuurten yritysten tarpeisiin sovitettuja liiketoimintajärjestelmiä, tarvekartoituksia ja liiketoimintaprosessien mallintamista. Yritys toimittaa käyttäjäystävällisiä liiketoimintajärjestelmiä taloushallinnon, tilaus-toimitusketjun, palveluprosessien, tietämyksenhallinnan ja päätöksenteon tehostamiseen. Platinum Partners on Microsoftin Certified Partner -yritys. Lisätietoja: www.platinumpartners.fi

Salmivuori Consulting Oy on liikkeenjohdon konsultoinnin palveluyritys. Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntijaratkaisuja prosesseihin, toimitusketjun hallintaan ja toiminnanohjausjärjestelmiin liittyvissä ongelmissa. Autamme ongelmanratkaisussa käyttämällä systemaattisia toimintatapoja ja määrittelemällä täsmällisesti kehittämistarpeet. Toimimme muutoskonsulttina tuomalla asiakasorganisaatioon objektiivisen, ulkopuolisen näkökulman. Lisätietoja:
www.salmivuori.fi

13-08-2009

Suomalainen PlanMill Oy tuo markkinoille erityisesti PK-yrityksille suunnatun verkkolaskutusratkaisun (Finvoice), jolla voidaan automatisoida koko laskutusprosessi. Kustannustehokas ratkaisu on integroitu saumattomasti PlanMillin SaaS–pohjaisiin Project, PSA ja ERP –tuotteisiin, mikä mahdollistaa merkittävän ajan ja rahan säästämisen. Nopeasti käyttöönotettava PlanMill E-Invoice on toteutettu yhdessä Basware Oyj:n kanssa ja se on saatavilla heti.

PlanMillin ja Baswaren yhdessä kehittämä palvelumalli tehostaa yrityksen laskutukseen käyttämän ajan minimiin. Laskujen muodostus tapahtuu PlanMillissä automaattisesti päivittäin ylläpidettävästä operatiivisesta tiedosta. Samalla PlanMillissä tehtävällä napinpainalluksella luodaan laskut operatiivisista tiedoista, siirretään ne suoraan verkkolaskuina asiakkaille sekä yrityksen omaan kirjanpitoon.

– Verkkolaskutus tehostaa yrityksesi laskutusprosessia nopeuttamalla maksuaikatauluja ja lisäämällä asiakastyytyväisyyttä. Lisäksi verkkolaskujen lähettäminen vähentää manuaalista työtä, sillä laskut vastaanotetaan suoraan asiakkaan laskujen käsittelyjärjestelmiin. Samalla vältytään turhalta tulostamiselta ja postittamiselta ja säästetään ympäristöä, kuvailee PlanMill Oy:n toimitusjohtaja Thomas Hood saatavia hyötyjä.

- Nyt on käynnissä verkkolaskutuksen läpimurron vuosi. Olemme nähneet, kuinka suuret organisaatiot vaativat toimittajil-taan verkkolaskuja. Yhteistyömme PlanMillin kanssa mahdollistaa myös PlanMillin asiakkaille joustavan siirtymisen sähköi-seen laskutukseen, sanoo johtaja Timo Aarvala ohjelmistoyhtiö Basware Oyj:sta.

Yritykset painivat laskutusjärjestelmiensä kanssa

Basware Oyj:n tutkimuksen mukaan yli puolelle organisaatioista suurin este verkkolaskutuksen yleistymiselle on epätietoisuus ketkä asiakkaista vastaanottavat sähköisiä laskuja. 39 prosentille yrityksistä suurin haaste on nykyinen laskutusjärjestelmä, joka ei tue verkkolaskujen lähettämistä. Avoimien vastausten perusteella kiire ja resurssipula näkyvät myös talousosastoilla ja hidastavat verkkolaskutuksen käyttöönottoa.

PlanMill E-Invoice -palvelun avulla sekä laskun lähettäjä että vastaanottaja voivat automatisoida laskujen käsittelyn koko-naan. Palvelu käsittelee laskut sähköisessä (Finvoice) muodossa ja välittää ne laskujen käsittelyjärjestelmään tai tulostus-palveluun vastaanottajan valinnan mukaan.

PlanMill E-invoice koostuu PlanMillin SaaS–pohjaisista ratkaisuihin integroidusta Basware Business Transactions -lähetysliittymästä ja verkkolaskupalvelusta. Valvottu palvelu varmistaa, että verkkolaskut toimitetaan useille toimittajille ja asiakkaille yhdestä liittymästä nopeasti ja turvallisesti. Verkkolasku voi sisältää kuvia ja liitteitä samaan tapaan kuin paperilaskukin.

PlanMillin E-Invoice –palvelun hyödyt verkkolaskujen lähettäjälle:
• Nopea laskun välitys
• Nopeammat maksuaikataulut
• Ei tulostus- eikä postituskustannuksia
• Asiakaspalvelu paranee
• Manuaaliset työvaiheet vähenevät
• Sähköinen arkistointimahdollisuus
• Koko laskutus voidaan tulostuspalvelun avulla hoitaa sähköisesti
• Tuo kilpailuetua

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Thomas Hood, PlanMill Ltd, puh. 040-558 5138 tai thomas.hood@planmill.com
Vice President Timo Aarvala, Basware Oyj, puh. 040 596 5973 tai timo.aarvala@basware.com

PlanMill lyhyesti
PlanMill Oy kehittää ja toimittaa reaaliaikaisuutta tukevia selainpohjaisia palvelu‐ ja projektiliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuja sekä SaaS‐ (=Software as a Service) että On‐Premise -pohjaisina. PlanMillin CRM, Project, PSA ja ERP -järjestelmät auttavat tehostamaan asiakkuuksien, projektien ja talouden kokonaishallintaa sekä parantamaan asiakasyritysten tuottavuutta että kannattavuutta. PlanMillin ratkaisuilla on jo yli 6 000 päivittäiskäyttäjää yli 20 maassa. Lisätietoja: www.planmill.com

Basware lyhyesti
Basware on hankinnasta maksuun -ratkaisujen sekä taloushallinnon ohjelmistojen johtava toimittaja. Yli 850 000 käyttäjää yli 50 maassa käyttää Baswaren ohjelmistoja talousprosessiensa automatisoimiseen. Ohjelmistot tehostavat prosesseja sekä parantavat niiden läpinäkyvyyttä ja säännöstenmukaisuutta. Baswaren liikevaihto vuonna 2008 oli 86 miljoonaa euroa. Basware on perustettu vuonna 1985 ja sen osake noteerataan Helsingin Pörssissä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sillä on seitsemän tytäryhtiötä Euroopassa ja yksi Yhdysvalloissa. Lisätietoja
www.basware.fi 

 

30-06-2009

Habitare-tiedote 1.7.2009
Osasto 3 C 30

Uusi kodintarvike-sarja Suomen markkinoille

Simplehumanin kodintarvikkeet ovat valloittaneet niin Amerikan kuin
Euroopankin markkinat ja ovat nyt vihdoin saatavilla Suomesta. Kodin
ja julkisten tilojen käyttötavaroiden maahantuoja Bos Oy aloitti Simplehumanin
tuotteiden maahantuonnin tänä vuonna. Vastaanotto näille
arkea helpottaville tuotteille on ollut erittäin hyvä.

Simplehumanin tuotteita maahantuovan Bos Oy:n toimitusjohtaja Anneke
Bos
on hyvin innoissaan uudesta tuotesarjasta.
– Simplehumanin valikoimat ovat valtavat, joten pientä valinnanvaikeutta
syntyy tuotepäätöksiä tehtäessä. Olemme valinneet tuotteet
niin, että ne toisivat uusia ideoita ja helpottavia käytäntöjä suomalaiseen
kodinhoitoon.

Tällä hetkellä Bos Oy tuo Simplehumanin tuotteista maahan mm.
roskapussi- ja muovipussiannostelijoita, sensorilla varustettuja saippua-
annostelijoita, wc-harjoja ja hiilikuitusuodattimia. Simplehumanin
tuotteille on ominaista uudet annosteluratkaisut, kätevät kiinnitykset
ja arjen ajankäyttöä tehostavat ideat. Tuotteissa on pitkät takuuajat ja
ne valmistetaan ympäristöarvoja korostaen.

Poljinämpäri Steel Bar 38 l
Hiljainen kansimekanismi ja integroitu
hajufiltterikotelo. Takuu 10 vuotta. Mitat:
48,7x35,6x63,2 cm. Ovh. 369 eur.

Saippua-annostelija Sensor
Sensorilla varustettu hygieeninen annostelija
sopii saippualle ja voiteille.
Musta/kromi, takuu 2 vuotta.
Mitat: 7,8x15,0x20cm. Ovh. 75 eur.

Ammeteline Bamboo, säädettävä teline. Takuu 5
vuotta. Mitat: 70,1-96,5x23,1x9,9cm. Ovh. 125 eur.

Wc-paperi/lehtiteline, alaosassa säilytystila kahdelle
vararullalle. Kätisyys vaihdettavissa. Takuu 5
vuotta. Mitat: 33,0x20,7x76,6 cm. Ovh. 105 eur.


Wenkolta uutuuksia kylpyhuoneisiin

Innovatiivinen Power-Loc ei jätä jälkiä

Power-Loc on kylpyhuonetarvikkeille kehitetty uudenlainen kiinnitysmenetelmä,
jonka ansiosta tarvikkeiden paikoilleen laittaminen on
helppoa ja irroittaminen onnistuu jälkiä jättämättä. Ei enää poraamista
eikä turhia riskejä; telineet ja koukut voidaan nopeasti ja vaivattomasti
vaihtaa toiseen paikkaan jälkiä jättämättä!

Liimakiinnitteinen Power-Loc on saksalaisen koti- ja kylpyhuonetarvikkeiden
valmistajan,Wenkon, innovatiivisen kehitystyön tulos. Erittäin
kestävä kiinnitysmenetelmä sopii niin tiili-, luonnonkivi-, lasi-, metalli-,
puu- kuin muovipinnoille.

Tyylikkäässä Power-Loc-sarjassa on
saatavissa monipuolisesti erilaisia
kylpyhuonetarvikkeita; koukkuja, koreja,
hyllyjä ja telineitä.

Tumma ja teräksinen kylpyhuonesarja Ovada Black

Tummaa teräksen kiiltoa hehkuva Ovada Black sopii niin miehiseen
makuun kuin moderninkin kodin tarpeisiin. Tämä kaunis uutuussarja
tuo kiiltävällä pinnallaan uudenlaista ilmettä kylpyhuoneeseen.

Ovada Black -sarjaan kuuluu hammasmuki, saippua-annostelija, saippuateline,
vararullateline, wc-harja sekä heilurikantinen roskakori.
Ovada Black -sarja on mustakromia.

Ovada Black -uutuussarja
Hammasmuki ovh. 22,95 eur
Saippua-annostelija ovh. 33,00 eur
Saippua-alusta ovh. 27,50 eur
Vararullateline ovh. 35,90 eur
Roskis heilurikansi ovh. 98,00 eur
WC-harja ovh. 79,90 eur
Varaharja WC-harjaan ovh. 6,00 eur


Grundin matot välkehtivät Swarowskin kristalleissa

Grundin upeasta mattomallistosta löydät korkealaatuiset kylpyhuonematot.
Grundin tunnusmerkkejä ovat laaja mallisto, tyylikkäät kuosit ja
laadukkaat materiaalit. Osa malliston matoista on koristeltu Swarowski-
kristallikoristein, jotka tuovat sopivasti luxusta kylpyhuoneeseen.
Ihanan pehmeiden mattojen liukumaton lateksipohja ei murene eikä
kellastu käytössä. Matot ovat konepestäviä 40-asteessa.

Crystal Rose
Swarovski -kristallella somistettu kylpyhuonematto,
100% ultrasoft-akryyli,
erikoispehmeä materiaali. Koko 55x55
ja 60x100. Nukan korkeus 18/15 mm.
Väri punainen, oranssi väri tilauksesta
tehdastoimituksena.

Dune
Materiaali 100 % supersoft-akryyli,
nukan pituus 22/12 mm, väri luonnonvalkoinen.
Koko 60x100.


Jälleenmyyntitiedustelut Bos Oy
puh. (03) 3140 1200, bos@bos.fi.

Mediamateriaalit:
Anna Koiviola/EKLEKTI Finland Oy
GSM: 045 1145 061
email: anna.koiviola@eklektifinland.fi


Bos Oy on jo 35 vuoden ajan toiminut maahantuojana ja tukkumyyjänä laadukkaille koteihin ja julkisiin tiloihin tarkoitetuille käyttötavaroille.

Bos Oy :: Artturintie 12-14 I :: 36220 Kangasala
puh. (03) 31401200 :: email: bos@bos.fi :: www.bos.fi

28-06-2009
Suomalaiset optimistijollapurjehtijat kisasivat kovassa kansainvälisessä seurassa viikonloppuna pidetyssä Helsinki Regatassa. Lauttasaaren lounaispuolella purjehdittuun kaksipäiväiseen kisaan oli ilmoittautunut ennätykselliset 104 optimistijollaa, joista mukana oli Venäjältä 18, Saksasta 4 ja Eestistä 2 venettä.
26-06-2009

Simplehumanin laadukkaat kodintarvikkeet ovat nyt vihdoin saatavilla Suomesta. Kodin ja julkisten tilojen käyttötavaroiden maahantuoja Bos Oy aloitti Simplehumanin tuotteiden maahantuonnin tänä vuonna. Vastaanotto näille arkea helpottaville tuotteille on ollut erittäin hyvä.

Uutuus! kätevä roskapussiannostelija

Yksi Simplehumanin arkea helpottavista keksinnöistä on kätevä pieni roskapussiannostelija, joka on helppo napata mukaan, ei vie juurikaan tilaa ja on kaiken lisäksi kevyt kantaa. Roskapussiannostelijasta saat aina vedettyä juuri sopivan kokoisen roskapussin pätkän, johon tarvitsee vain tehdä solmut molempiin päihin.

Roskapussiannostelija sopii erityisesti retkeilijöille ja veneilijöille, mutta soveltuu kaikille, joilla saattaa arvaamatta tulla tarvetta roskapussille, esimerkiksi koirien omistajille. Klipsikiinnikkeellä varustettu tyylikäs pakkaus kulkee matkassa vyössä, repussa/rinkassa, hoitolaukussa tai auton sivutaskun reunassa. Annostelijassa pussit pysyvät siististi järjestyksessä. Tuotepakkaus sisältää kapselin ja 2 pussirullaa.

Käyttö: Avaa, vedä sopivan mittainen pussi, vedä alaspäin katkaistaksesi pussi, solmi ja käytä.
Takuu: 2 vuotta.
Paino: 85g.
Ovh: 14,90 eur

Simplehuman

Simplehumanin tuotteille on ominaista uudet annosteluratkaisut, kätevät kiinnitykset ja arjen ajankäyttöä tehostavat ideat. Tuotteissa on pitkät takuuajat ja ne valmistetaan ympäristöarvoja korostaen.

Jälleenmyyntitiedustelut Bos Oy
puh. (03) 3140 1200, bos@bos.fi.

Mediamateriaalit:
Anna Koiviola/EKLEKTI Finland Oy
GSM: 045 1145 061
email: anna.koiviola@eklektifinland.fi


Bos Oy on jo 35 vuoden ajan toiminut maahantuojana ja tukkumyyjänä laadukkaille koteihin ja julkisiin tiloihin tarkoitetuille käyttötavaroille.
Bos Oy :: Artturintie 12-14 I :: 36220 Kangasala
puh. (03) 31401200 :: email: bos@bos.fi :: www.bos.fi

22-06-2009

ComIQ varmistaa työntekijöidensä osaamisen kansainvälisillä testausalalla arvostetuilla sertifikaateilla ISTQB/ISEB Foundation Certificate sekä ISEB Intermediate Certificate in Software Testing. Nyt ComIQ:n työntekijät ovat suorittaneet jo ISEB Intermediate –sertifikaatin, minkä jälkeen koulutus jatkuu aina ISEB:in korkeimmalle pätevyystasolle.

ISEB Intermediate -sertifikaatin aihealueiden hallitseminen on keskeisiä taitoja testausammattilaisille, jotka työskentelevät vaativampien testausprojektien parissa.

ISEB-testaussertifikaatti on British Computer Society:n määrittelemä ja hallinnoima kansainvälinen koe. Se on tarkoitettu IT-alan yritysten ohjelmistokehittäjille, testaajille, suunnittelijoille ja projektipäälliköille, jotka haluavat saada kansainvälisesti hyväksytyn sertifikaatin ohjelmistotestauksesta.
– Sertifikaatin avulla voimme todentaa ja varmistaa asiakkaillemme meidän ohjelmistotestaajien suorittamien työvaiheiden ja myös ohjelmiston laadun, sanoo toimitusjohtaja Antti Öfversten ComIQ:sta.

 – Nyt suurin osa henkilökunnasta on jo suorittanut ISEB Intermediate –tason, ja tästä jatketaan sitten eteenpäin, kertoo Öfversten ylpeänä, sillä Suomessa ISEB-pätevyyden hankinta koko henkilökunnalle on vielä harvinaista.
– Meidän mielestämme IT-alan yrityksille sertifioitu ohjelmistotestaus on selkeä kilpailuetu ja myös laadun tae.

ISEB
Information Systems Examinations Board (ISEB) on osa British Computer Societya. Se hallinnoi kokeita ja myöntää sertifikaatteja eri aihealueissa informaatiojärjestelmien alalla. ISEBin tavoitteena on nostaa IT-alalla työskentelevien henkilöiden osaamista ja suorituskykyä. Se pyrkii tähän tarjoamalla alalle olennaisia koulutuskokonaisuuksia. ISEB on nyt myöntänyt yli 300 000 IT-alan pätevyystodistusta ja sen koulutusohjelmat tarjoavat laajan valikoiman erilaisia IT-sektorin pätevöitymiskohteita.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Antti Öfversten, ComIQ Oy
Puh. 050-573 3434 tai antti.ofversten@comiq.fi

ComIQ lyhyesti
ComIQ tarjoaa uuden ajan ohjelmistotestausta tukemaan sähköistä liiketoimintaa. Asiantuntijamme toimivat johtavien IT- ja telekommunikaatioalan yrityksissä ohjelmistotestaukseen, projektijohtamiseen ja ohjelmistokehitykseen liittyvissä tehtävissä.
Lisätietoja:
www.comiq.fi

 

15-06-2009
Osanotto kaikkien aikojen ensimmäisissä käpylehmien SM -kisoissa lauantaina 13.6. Merikarvialla oli runsas ja todella innostunut. Tuomaristo oli yllättynyt kilpailun korkeasta tasosta ja kilpailulehmien monipuolisesta toteutuksesta.
– On hienoa, että kilpailun kautta nostetaan kansanperinteen jo hiukan unohduksiin joutunutta osaa. Oli ilo seurata koko perheen innostusta käpyrakentamisessa, kisan tunnelmista kertoo tuomariston puheenjohtaja, kuvanveistäjä Veijo Setälä. (Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Suomen kuvanveistäjäliitto)


Kisat järjestäneen Koivuniemen herra -maaseutumatkailutilan emännän Sirkka-Liisa Koivuniemen mukaan kisoissa oli hauskaa niin osallistujilla kuin tuomaristolla.
– Huumoria viljeltiin varsinkin cow-walkin eli lehmien esittelyn aikana. Esille pääsi mm. sonni, joka lypsää oikein hyvää maitoa ja Vilukissa-niminen tyttölehmonen, joka oli käynyt oikein hännänkohotuksessa.

Onnistuneisiin kisoihin tyytyväinen Sirkkis-emäntä lupailee ensi vuodeksi jo MM-kisoja.

Viralliset tulokset sarjoittain:

Käpylehmien SM -kisat 2009 alle kouluikäisten sarjan voittaja
Aada Lehtinen 4v, Mäntsälä
Lehmän nimi: Kösömökkö
Tekijöiden luonnehdinta lehmästä: Kesälehmä.

Tuomariston lausunto:
Huolella valittu vaalea käpy. voikukka- ja apilakoristelu. Hauskasti sointuva erilainen nimi. Ryhdikäs ja tyylikäs kesälehmä.

Käpylehmien SM -kisat 2009 kouluikäisten sarjan voittaja
Rinaldo 8v ja Henna 17v, Siikainen
Käpylehmän nimi: Hansari
Tekijöiden luonnehdinta lehmästä:
Tykkää sambasta, aina sambasulka mukana. Asennosta näkyy, että on tullut sambattua, notkeutta löytyy. Tunnettu Etelä-Amerikassa asti lajitoveriensa keskuudessa.

Tuomariston lausunto:
Hauska, monikulttuurinen lehmä. Erityisesti kiinnitti huomiota myös nimi, joka oli muodostettu ryhmän jäsenten nimistä. Tyylikäs kahdesta kävystä muodostettu rakenne, sulkahännässä huvittava näkemys.

Käpylehmien SM -kisat 2009 perhesarjan voittaja
Iines Lahtinen 3v, Anton Lahtinen 8v, Marjo Lahtinen (äiti) ja Janne Mustapää (isä)
Käpylehmän nimi: Viivi
Tekijöiden luonnehdinta: Tykkää mansikkapirtelöstä ja kesästä.

Tuomariston Lausunto:
Todella kaunis, niukka toteutus. Upeat, valkokukkaiset sarvet. Hännän puute korvautui jäkäläkasvustolla kävyn tyvessä. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen lehmä.

Kaikki voittajat pääsevät ansaitusti palkinnoksi perheineen Koivuniemen Herran "Landepaukku" -maatilalomalle ja saavat jokainen vielä hoitoonsa oman lehmän, tosin pehmoversion sellaisesta. Ensi vuonna heillä on myös paikka tuomaristossa omassa sarjassaan.

Lisätiedot:
MuuMaan emäntä  Sirkka-Liisa Koivuniemi          
Koivuniemen Herran matkailutila             
P 040 5338057                
www.koivuniemenherra.fi           

KOIVUNIEMEN HERRA on monipuolinen ja uudentyyppinen maaseutumatkailuyritys Satakunnassa, Merikarvialla. Tavoitteena on tarjota luonnonläheisiä ja talonpoikaiseen perinnemaisemaan istuvia maalaiselämyksiä. Maalaisseikkailun tapahtumapaikkana on vanha merikarvialainen Koivuniemen maatila.
29-05-2009
Ihmisten ja eläinten hyönteissuojauksen mullistanut Shoo!TAG™ on saapunut Suomen markkinoille.
19-05-2009

Suomi mukana vuoden 2011-2012 Volvo Ocean Race -isäntähaussa

Suomi tavoittelee kolmen vuoden välein purjehdittavan avomeripurjehduskilpailun satamaisän-nyyttä vuoden 2011-2012 Volvo Ocean Race -maailmanympäripurjehduksessa. Turun kaupunki vie hanketta eteenpäin yhteistyössä Suomen Purjehtijaliiton ja Turun Pursiseuran kanssa. Suomen hakemus läpäisi prosessin ensimmäisen vaiheen.

Volvo Ocean Race -kilpailuorganisaatio tarjosi alkukeväästä Suomelle ja Suomen Purjehtijaliitolle mahdollisuutta osallistua hakuprosessiin. Kilpailu alkaa vuonna 2011 Euroopasta, jatkuu maapallon ympäri ja päättyy Eurooppaan kesällä 2012. Suomen mahdollinen kisaisännyys tulee ajoittumaan vuo-teen 2012.

- Mahdollinen isäntäsataman status on tavoitteena kova, mutta mahdollisuus on ainutlaatuinen, jota ei pidä jättää käyttämättä. Ensimmäisen vaiheen läpäiseminen on jo osoitus Turun vahvasta asemasta Suomen johtavana merikaupunkina, Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen korostaa.

- Otimme Turun Pursiseurassa ilahtuneina vastaan uutisen siitä, että Suomen Purjehtijaliitto valtakun-nallisena lajiliittona päätyi ehdottamaan Volvo Ocean Race -organisaatiolle Turkua ja Turun Pursiseu-raa. Seurallemme tapahtuman järjestäminen yhteistyössä Suomen Purjehtijaliiton ja Turun kaupungin kanssa tulee olemaan erittäin tärkeää, toteaa Turun Pursiseuran kommodori Samuli Salanterä.

Turun Pursiseura on aiemminkin järjestänyt näyttäviä purjehdustapahtumia, jotka ovat olleet merkittä-viä sekä purjehdukselle että Turun talousalueelle, kuten Swan Regatta vuonna 2006.

Kevään aikana organisaatiolle toimitetut hakupaperit läpäisivät ensimmäisen vaiheen kriteerit ja seu-raavaksi isännyyttä hakevat tahot toimittavat yksityiskohtaisemmat hakuasiakirjat kilpailuorganisaatiol-le. Syksyn aikana järjestävä taho arvioi isäntäehdokkaita ja lopullinen päätös julkaistaan vuoden 2010 maaliskuussa.

Suomi purjehduksen maailmankartalla 2011-2012

- Suomen isännyys näin suuressa, kansainvälisessä purjehdustapahtumassa kruunaisi vuoden 2011 purjehduksen historiankirjoihin. Samana vuonna järjestetään Helsingissä avoimet olympialuokkien EM- sekä näyttävien, klassikkoveneiden MM-kilpailut. Suomen purjehduskansalle tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda osaamistamme esille yhdessä maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, Pur-jehtijaliiton puheenjohtaja Hannu Salo korostaa.

Volvolle purjehdus on tuttu sponsorointikohde jo kymmenen vuoden takaa ja monella eri tasolla. Volvo Youth Teamissä kehittyvät nuoret, lupaavat suomalaispurjehtijat samalla kun maailman huippupurjehti-jat ratkaisevat paremmuutensa valtamerillä.

- Volvo Ocean Race on purjehdussponsorointimme ykkösbrändi ja olisi hienoa jos tämä jännittävä ja seikkailutäyteinen kisa saapuisi myös Suomeen. Turku tarjoaa varmasti purjehtijoille ja yleisölle loista-vat puitteet, sanoo Volvo Auton toimitusjohtaja Pekka Tefke.

Tapahtumajärjestäjien viralliset sivut:
www.volvooceanrace.org
www.purjehtija.fi

Kuvamateriaalia:
Volvo Ocean Race 2008-2009 http://images.volvooceanrace.org/asset-bank/action/viewHome

Lisätietoja:
Suomen Purjehtijaliitto,
viestintäpäällikkö Sara Antila, puh. 0400 955 115, sara.antila@purjehtijaliitto.fi
Turun kaupunki,
projektipäällikkö Kimmo Hyyppä, puh. 050 5590 180, kimmo.hyyppa@turku.fi

19-05-2009

Suosittu a cappella ‐lauluyhtye The King’s Singers on saanut Skandinavian‐kiertueen konserteissaan yleisönsä innostumaan villiin menoon.
‐ Haltioiutuneet kuulijat ovat innostuneet kiljumaan ja vislaamaan rock‐konserttimeiningillä, kertoo kansainvälisen superyhtyeen kiertueen tuottanut Royal Music Finlandin toimitusjohtaja Antti Virtanen. Yhtyeen tuorein levy Simple Gifts palkittiin Grammylla vuoden 2009 parhaana klassisena crossover ‐levynä.

Yleisöt ympäri maailmaa ovat ylistäneet ryhmää virheettömästä yhteissoinnista, mahtavasta eläytymisestä sekä esityksestä välittyvästä musisoinnin riemusta.
‐ Yhtye on todella kovassa vedossa tällä hetkellä, kuvailee Virtanen jo pidettyjen Helsingin, Tukholman ja Oslon konsertteja, joissa yleisö ei aina ole pysynyt edes penkeillään.
‐ Ohjelmistossa on runsaasti ajankohtaisia pop‐ ja jazz‐sovituksia, jotka yhdessä klassisemman osion kanssa antavat yleisölle monipuolisen musiikkiseikkailun, kuvailee Virtanen tuoreeltaan naapurimaissa koettuja konserttihetkiä.

An Evening with the King’s Singers – Viihdekonserttikiertueen jäljellä olevat Suomen konsertit:
Turku Konserttitalo ke 20.5.
Oulu Madetojan sali to 21.5.
Kuopio Musiikkikeskus pe 22.5.

Mukana kantaesitys suomalaiselta Mäntyjärveltä

Ryhmän yli 2000 kappaleen repertuaari sisältää teoksia keskiajasta renessanssin mestariteoksiin, liedeistä kansanmusiikkiin, poppiin, jazziin ja jopa johtavien nykysäveltäjien modernien teosten kantaesityksiin. Vuonna 1968 tapahtuneen ensiesiintymisensä jälkeen The King’s Singers on kantaesittänyt teoksia useilta tunnetuilta säveltäjiltä, kuten Krystof Penderecki, Luciano Berio, Peter Maxwell Davies, Richard Rodney Bennett, Gyorgy Ligeti sekä kotimainen Jaakko Mäntyjärvi (Armahda meidän päällem’, 2003). Vuosituhannen vaihteen jälkeen kantaesityksiä on kertynyt jo kymmenen ja seuraavaksi ohjelmistoon tulevat englantilaisen John McCaben sekä amerikkalaisen Eric Whitacren sävellykset.

Yhtyeen tähänastisten esiintymispaikkojen kirjo ulottuu katedraaleista ja palatseista maailman kuuluisimpiin konserttisaleihin. Ryhmä on yhdistänyt voimansa useiden kuuluisien orkesterien kanssa mm. Lontoon ja Chicagon sinfoniaorkesterit, Cincinnati Pops Orchestra, sekä viimeisimmällä esityskaudella Concordia‐, Sarbande‐ sekä l’Arpeggiata‐kamariorkesterien kanssa.

>Lisäksi ryhmä on esiintynyt sellaisten kärkisolistinimien kanssa kuten Kiri te Kanawa, Emanuel Ax, George Shearing, Evelyn Glennie ja jopa Beach Boys ‐yhtyeen Bruce Johnston. Mainitut yhteistyöt ovat osaltaan kartuttaneet ryhmän mittavaa, yli 80 levyä käsittävää albumikokoelmaa.

Liput myynnissä Lippupisteessä. Kiertueen tuottaa kotimainen Royal Music Finland.

Lehdistökuvia: www.kings.fi/media/TKS1.jpg, www.kings.fi/media/TKS2.jpg
Lisätietoja: www.kingssingers.com, www.kings.fi

Lehdistön akkreditaatiot ja haastattelupyynnöt:
Tj. Antti Virtanen / Royal Music Finland
Puh. 040 561 5559, antti@royalmusic.fi

Media‐ ja kuvatiedustelut:
Anna Koiviola/ EKLEKTI Finland Oy / Mediapalvelut
p 045 114 5061 anna.koiviola@eklektifinland.fi

08-04-2009

Suosittu a cappella -lauluyhtye The King’s Singers esiintyy Skandinavian-kiertueellaan Suomessa peräti neljällä paikkakunnalla. Ilman säestystä esitetyn musiikin kansainvälisen superyhtyeen tuorein levy Simple Gifts palkittiin hiljattain Grammylla vuoden 2009 parhaana klassisena crossover -levynä. Suomen lisäksi King’s Singers vierailee myös Tukholman ja Oslon konserttitaloilla.

Yleisöt ympäri maailmaa ovat ylistäneet ryhmää virheettömästä yhteissoinnista, mahtavasta eläytymisestä sekä esityksestä välittyvästä musisoinnin riemusta. Niin kotimainen kuin kansainvälinen lehdistö ovat yhtyneet ylistykseen sekä viihteellisten että klassisten konserttien jälkeen. The King’s Singers on tunnettu kyvystään mukautua kaikkiin musiikin lajeihin.

Alkujaan Cambridgen yliopiston King’s Collegen kuoromusiikin stipendiaattien perustama ryhmä vietti viime vuonna 40-vuotisjuhliaan. Pitkän uransa aikana The King’s Singers on tehnyt yli 100 levytystä. Ryhmä on tunnettu sitoutumisestaan esitysten virheettömään balanssiin ja intonointiin sekä innokkuudesta jakaa osaamisensa eteenpäin järjestämissään koulutustilaisuuksissa.

Mukana kantaesitys suomalaiselta Mäntyjärveltä

Ryhmän yli 2000 kappaleen repertuaari sisältää teoksia keskiajasta renessanssin mestariteoksiin, liedeistä kansanmusiikkiin, poppiin, jazziin ja jopa johtavien nykysäveltäjien modernien teosten kantaesityksiin. Vuonna 1968 tapahtuneen ensiesiintymisensä jälkeen The King’s Singers on kantaesittänyt teoksia useilta tunnetuilta säveltäjiltä, kuten Krystof Penderecki, Luciano Berio, Peter Maxwell Davies, Richard Rodney Bennett, Gyorgy Ligeti sekä kotimainen Jaakko Mäntyjärvi (Armahda meidän päällem’, 2003). Vuosituhannen vaihteen jälkeen kantaesityksiä on kertynyt jo kymmenen ja seuraavaksi ohjelmistoon tulevat englantilaisen John McCaben sekä amerikkalaisen Eric Whitacren sävellykset.

Yhtyeen tähänastisten esiintymispaikkojen kirjo ulottuu katedraaleista ja palatseista maailman kuuluisimpiin konserttisaleihin. Ryhmä on yhdistänyt voimansa useiden kuuluisien orkesterien kanssa mm. Lontoon ja Chicagon sinfoniaorkesterit, Cincinnati Pops Orchestra, sekä viimeisimmällä esityskaudella Concordia-, Sarbande- sekä l’Arpeggiata-kamariorkesterien kanssa.

Lisäksi ryhmä on esiintynyt sellaisten kärkisolistinimien kanssa kuten Kiri te Kanawa, Emanuel Ax, George Shearing, Evelyn Glennie ja jopa Beach Boys -yhtyeen Bruce Johnston. Mainitut yhteistyöt ovat osaltaan kartuttaneet ryhmän mittavaa, yli 80 levyä käsittävää albumikokoelmaa.

An Evening with the King’s Singers – Viihdekonserttikiertue toukokuussa 2009:
Helsinki Finlandia-talo la 16.5.
Turku Konserttitalo ke 20.5.
Oulu Madetojan sali to 21.5.
Kuopio Musiikkikeskus pe 22.5.

Liput myynnissä Lippupisteessä. Kiertueen tuottaa kotimainen Royal Music Finland.

Lehdistökuvia: www.kings.fi/media/TKS1.jpg, www.kings.fi/media/TKS2.jpg
Lisätietoja: www.kingssingers.com, www.kings.fi

Lehdistön akkreditaatiot ja haastattelupyynnöt:
Tj. Antti Virtanen / Royal Music Finland
Puh. 040 561 5559, antti@royalmusic.fi 

Media- ja kuvatiedustelut:
Anna Koiviola/ EKLEKTI Finland Oy / Mediapalvelut
p 045 114 5061 anna.koiviola@eklektifinland.fi

19-03-2009

Uutinen AUTOVERO.FI internet-sivustolla:

EY:n tuomioistuin totesi ELV:n perimisen syrjiväksi – kymmenien miljoonien veronpalautukset yksityisille autotuojille

Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti tänään komission kanteen johdosta antamassaan tuomiossa aiemman kantansa, että autoverosta perittävän arvonlisäveron (elv) periminen on syrjivää. Tuomioistuin hylkäsi valtiovarainministeriön, tullin, Helsingin hallinto-oikeuden ja Korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan, jonka mukaan veron periminen oli sallittua.
– Tuomion johdosta käytetyn auton yksityinen maahantuoja voi saada palautuksena 18,03 prosenttia maksamastaan rekisteröintiverosta, eli keskimäärin hieman yli 1 000 euroa ajoneuvoa kohti, kertoo autoverotukseen perehtynyt OTK Santtu Turunen.

 


 

18-03-2009

Eläkeiän korotuskysymys puhutti Kuntoutumiskeskus Apilassa Kangasalla

Yritysten työhyvinvointiin tarvitaan nyt pika-apua valtiolta

Kuntoutumiskeskus Apilan laajennusosan avajaisissa puhunut työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka puuttui eläkeiän korotukseen ja siihen liittyvään keskusteluun työhyvinvoinnista.
– Meillä on runsaasti tietoa hyvän työpaikan ominaisuuksista, mutta yhteinen kieli päättäjien ja tutkijoiden väliltä puuttuu. Pelkästään eläkeiän korottaminen ei riitä, totesi Manka avajaispuheenvuorossaan aiheesta ”Terveenä eläkkeelle – potkua työhyvinvointiin”.

11-03-2009

Ensimmäistä kertaa on nyt saatavilla kuulolaite, joka vastaa käyttäjien ulkonäkö- sekä käyttövaatimuksiin. Johtavan kuulolaitevalmistajan Oticonin uutuustuote Dual on pienestä koostaan huolimatta pakattu täyteen huipputeknologiaa. Kännykän, television, radion, soittimen tai tietokoneen ääni on mahdollista saada langattomasti kuulolaitteeseen.

Oticon dual-kuulolaiteKoko kuulokojemaailma mullistui vuonna 2006, jolloin esiteltiin uudenlaiset, tyylikkäät versiot kuulokojeista. Niiden hienostunut ulkonäkö ja pieni koko saivat yhä useammat ihmiset hakemaan apua kuulo-ongelmiinsa. Enää ei tarvinnut pelätä joutuvansa käyttämään sitä ”isoisän aikaista” rumaa laitetta.

– Vaikka näiden uusien laitteiden koko sekä ulkonäkö olivatkin kohdallaan, samaan pakettiin ei kuitenkaan saatu mahtumaan kaikkia viimeaikaisia audiologisia ominaisuuksia, kertoo Pekka Huhtinen, Oy Oticon Ab:n toimitusjohtaja.

Pienestä koostaan huolimatta Dual poimii äänet laajemmalta alueelta kuin mikään perinteinen markkinoilla oleva kuulolaite.

– Dual-kuulolaitteen tilaääni-ominaisuuden ansiosta puhe kuulostaa kirkkaammalta ja musiikki paljon täyteläisemmältä. Kun tavalliset kuulokojeet työskentelevät yksin, Dual-kuulolaitepari toimii yhdessä, toistaen äänet tasapainoisina ja luonnollisesti. Käyttäjän on paljon helpompi aistia oma sijaintinsa muihin nähden sekä eri esineiden sijainti ympäristössä, kuvailee Huhtinen laitteen toimintaa.

Streamer yhdistää kuulolaitteen muuhun arjen teknologiaan

Mukana kannettava tai kaulalla riippuva Streamer-kaukosäädin siirtää äänet kännykästä, televisiosta, radiosta, mp3-soittimesta tai tietokoneesta suoraan molempiin korviin. Sen avulla voi käyttää helposti kännykkää, katsoa televisiota sellaisella äänenvoimakkuudella etteivät muut häiriinny tai vaihtaa vaikka musiikin kuuntelusta puheluun näppäimen painalluksella.

– Nämä toiminnot helpottavat huomattavasti kuulolaitetta käyttävien ihmisten arkea. Aiemmin on esimerkiksi pitänyt irrottaa kuulokoje puhelun ajaksi tai kääntää televisio niin kovalle, ettei sitä ole voinut katsella yhdessä muun perheen kanssa, Huhtinen kertoo eläviä esimerkkejä.

Dualia on saatavissa erikokoisina ja -värisinä ja erilaisilla lisävarusteilla, jotta jokainen käyttäjä saa luotua juuri omanlaisensa viestintävälineen.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Pekka Huhtinen / Oy Oticon Ab
Puh. 0400 431 309, ph@oticon.fi

Kuvat ja mediatiedustelut:
Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola/ EKLEKTI Finland Oy
Puh. 045 1145 061, anna.koiviola@eklektifinland.fi

Oy Oticon Ab on 1987 perustettu kuuloalan yritys. Tammikuusta 2005 lähtien se on kuulunut William Demant Holding A/S -konserniin. Konserni on maailmanlaajuinen ja sillä on työntekijöitä yli 4500. Konserni kehittää, valmistaa ja myy kuulon sekä viestinnän avuksi tarkoitettuja laitteita. Yli satavuotias Oticon A/S on maailman kokeneimpia ja arvostetuimpia yrityksiä kuuloalalla. Tuotevalikoimaan kuuluvat kansainvälisesti palkitut OTICON-kuulokojeet sekä muut kuuloalan tuotteet. Lue lisää www.oticon.fi.

16-02-2009
Suosittu globaali brittikoomikko Omid Djalili nähdään stand up -keikalla Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 28. helmikuuta.
13-02-2009
Tamperelainen yrittäjä Tiina Lehtola toi Fiorangelo-tuotemerkin Italiasta Suomeen.
12-02-2009

Ekopyykki.fi verkkoportaali tuo ensimmäisenä ekologiset pyykinhuollon tuotteet ja tiedon samaan paikkaan.

 

11-02-2009
Tampereen konservatorion ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämä Kamarimusiikkiviikko järjestetään tänä vuonna 16.–19.2. Kaksi lounaskonserttia ja neljä upeaa iltakonserttia sisältävä viikko johdattaa kuulijansa tällä kertaa Franz Schubertin suosittuihin romantiikan ajan sävellyksiin. Muusikkoina kuullaan konservatorion ja PIRAMKin musiikkipuolen omaa väkeä – sekä opiskelijoita että opettajia.

– Konserttisarjan käynnistää konservatorion oman kamariorkesterin esiintyminen kapellimestari Ari Angervon johdolla maanantaina 16.2. Tampereen konservatorion Pyynikkisalissa. Tiistaista torstaihin iltakonserteissa kuullaan Franz Schubertin kamarimusiikkia. Järjestämme myös ilmaiset lounaskonsertit, keskiviikkona Aleksanterin kirkossa ja perjantaina Nokian Hempankaaressa, kertoo viikon ohjelmasta tuottaja Anu Lainio innostuneena.

Tähtinä opiskelijat ja opettajat

Kamarimusiikkiviikon esiintyjäkaarti koostuu Tampereen konservatorion ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijoista ja opettajista.
– Meillä opiskelevissa nuorissa on aivan pitelemätön musiikin tekemisen taju ja into, josta suuri yleisö pääsee Kamarimusiikkiviikolla nauttimaan, Lainio kertoo.

– Haluamme antaa kaikille pirkanmaalaisille mahdollisuuden kuunnella näitä nuoria musiikin lupauksia ennen kuin he työllistyvät täältä orkestereihin, opettajiksi tai jatkavat vielä opintoja. Samoin opettajissamme löytyy loistavia muusikoita, jotka harvemmin pääsevät esiintymään työkiireidensä takia, Lainio muistuttaa.

Teemana tänä vuonna Schubert

Kahden Beethovenin kamarimusiikille pyhitetyn vuoden jälkeen Schubert nousi luontevasti tämän vuoden teemasäveltäjäksi.
– Wieniläisklassismin ja romantiikan taitekohdassa syntynyt Schubertin musiikki vie kuulijan aikamatkalle 1820-luvun Wienin ”Schubertiadeihin”. Ne olivat ystävien kesken vietettyjä illanistujaisia, joissa soitettiin ja laulettiin nuoren säveltäjän tuoreimpia teoksia, luettiin runoja sekä pelattiin seurapelejä, kertoo PIRAMKin pianolehtori Risto Kyrö.  

– Schubertin valtavasta tuotannosta kuullaan kamarimusiikkia kitarakvartetista lauluihin. Konserttien päätösnumeroina ovat tiistaina Rosamunde-kvartettto, keskiviikkona Forelli-kvintetto sekä torstaina yli tunnin mittainen mestarillinen Oktetto, kuvailee Kyrö ohjelmistoa.

Lisätiedot:
Tuottaja Anu Lainio
Pirkanmaan Ammattikorkeakoulu
Puh. 050 5685342
anu.lainio@piramk.fi
www.piramk.fi

Kuvat ja mediatiedustelut:
Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola,
EKLEKTI Finland Oy
Puh. 045 1145061
anna.koiviola@eklektifinland.fi
www.eklektifinland.fi
04-02-2009

Suomalainen vaatesuunnittelija Mai Niemi
vie Kalevalaa rohkeasti maailmalle

Suomalainen vaatesuunnittelija Mai Niemi yhdistää designiinsa Kalevalaisen mytologian tarinat.
Niemen NeuleKalevala-malliston neuleet ammentavat rikkaasta kulttuuriperinnöstämme ja nostavat suomalaista muotoilua maailmankartalle.

Väinämöinen ui Niemen tajuntaan ensimmäistä kertaa opiskeluaikana Englannissa.
– Koti-ikävän kourissa käteeni osui englanninkielinen Kalevala. Niinpä innostuin tekemään vaatesuunnittelun lopputyöni Kalevalasta ja sen vaikutuksesta suomalaiseen taiteeseen. Suomeen palattuani loin ensimmäisen NeuleKalevala-malliston, Niemi kertoo. 

Kysyntää on riittänyt, vaikka malliston tuotteet eivät ihan tavanomaisia vaatteita muistutakaan. Varsinkin ulkomailla ollaan suomalaisesta eksotiikasta innoissaan ja NeuleKalevala-mallistoa on myyty tähän mennessä niin Hollannissa, Saksassa ja Sveitsissä, Japanissa ja USA:ssa. 
– Omilla luomuksillani haluan nostaa rikkaan kulttuuriperintömme kansainväliseen tietoisuuteen. Kalevalassa riittää tarinoita kerrottavaksi ja pääsen välittämään niitä oman suunnitteluni kautta.

Vaatteet eivät saa estää energian virtaa
Niemelle suunnittelun keskeisiä osatekijöitä ovat ihmisen päivittäinen yhteys luontoon ja omaan kehoon. Energian pitää saada virrata vapaasti ja vaatteiden pitää vaivattomasti sopia kantajansa muotoihin.
− Ihminen ei ole laatikko, vaan pehmeä ja elävä olento, jonka hyvinvointia pukeutumisen täytyy edistää, pohtii Niemi asujensa keskeistä ideaa.

NeuleKalevala-mallisto koostuu tällä hetkellä yhden koon neuleista ja koruista. Korut valmistetaan villasta, huovutetusta villasta ja pellavasta, joista tällä hetkellä syntyy mm. vöitä, rannekkeita ja irtokauluksia.  Kaikki malliston tuotteet ovat eettisesti luonnon materiaaleista Suomessa valmistettuja.

Yhteistyötä Kalevala Spiritin kanssa
Niemen tuotteista innostui myös Kalevala Spirit Oy, joka toimii niin gourmet:n, designin kuin tapahtumatuotannon saralla. Mai Niemellä on oma NeuleKalevala-myymälä kalevalaista mytologiaa esiintuovan Kalevala Spiritin elämyspuistossa Kuhmossa. Niemi luo Kalevala Spiritille Kalevala-aiheista designia ja vastaa Kalevala Spiritin ulkoisesta imagosta vaatteillaan ja koruillaan. Yhteistyö toimii myös suunnittelussa ja kulttuuriviennin puolella. 

Lisätiedot:
Mai Niemi Design House    
Mai Niemi, p. 044-5957476         
info@mainiemi.com   

Mediamateriaali ja tiedotteet: 
EKLEKTI Finland Oy
Anna Koiviola, p. 045-1145 06
anna.koiviola@eklektifinland.fi

Suunnittelija Mai Niemi 
Vuoden 2007 tekstiilin Suomi-ilmiö-palkinnon saanut Mai Niemi on tunnettu työstään suomalaisen designin uudistajana. Mai Niemi on tuonut Suomeen ainutlaatuisia ideoita ja ajatuksia, jotka saivat alkusysäyksensä hänen opiskellessaan muotisuunnittelijaksi Central St.Martin´s School of Artissa Lontoossa.

Niemen design on korostaa luonnollisuutta ja energian vapaata virtaamista. Kalevalasta inspiraationsa saaneet tekstiilit ovat ainutlaatuisia niin Suomessa kuin muualla. Mai Niemi Design House on Niemen oma yritys, jonka mallistoja myydään paitsi Suomessa myös kansainvälisesti. Suomessa NeuleKalevala-mallistoa myydään niin Niemen omassa studiossa Kauniaisissa kuin myös Kalevala Spiritin elämyspuistossa Kuhmossa. Lisätietoa www.mainiemi.com

02-02-2009

Suomalainen projektinhallintajärjestelmä valittu tukemaan sveitsiläisen Centris AG:n historian suurinta IT-lanseerausta

Centris AG on valinnut suomalaisen PlanMillin internetpohjaisen PSA-ratkaisun tukemaan kasvavaa IT-palveluliiketoimintaansa Sveitsissä. Tarve oli yritykselle itse asiassa enemmän kuin akuutti.
– Centris tarvitsi uuden projektinhallintajärjestelmän nopeasti käyttövalmiiksi. Olemme lanseeraamassa koko yrityksen 60-vuotisen historian suurinta terveydenhuoltovakuutuksen IT-järjestelmää ja PlanMillin ratkaisu tarvittiin tukemaan sitä, kertoo toimitusjohtaja Patrick Proginin Centris AG:lta.

Aiemmin noin 150 – 200 henkilön käyttämä integroimaton toimintamalli koostui erillisistä osista: ajankäytön seuranta MS Excelillä, suunnittelu MS Projectilla ja vielä erillinen laskutusjärjestelmä.

– Centriksen tarve oli kerätä lanseerauksen kaikki projekti-informaatio yhteen helppokäyttöiseen ja integroituun ratkaisuun, jota kaikki työssä mukana olevat sisäiset sekä ulkoiset tahot voivat käyttää yhdessä. Samalla tietojen tuli säilyä tulevaisuudessa toteutettavien projektien suunnittelua varten, selventää PlanMillin toimitusjohtaja Thomas Hood merkittävän toimeksiannon haasteita.

– Vaikka Centris käytti erilaisia dokumentinhallintaratkaisuja, toi PlanMilliin siirtyminen mukaan hyödyllisen yhteisen työkalun projektitiedon ja liitteellisten tehtävien jakamiseen sekä tarvittavien muutospyyntöjen hallintaan.

PlanMill PSA-ratkaisusta Centriksen käytössä ovat mm. portfolioiden- ja projektien hallinta, resurssointi ja työaikataulutus (Work schedules), tehtävät ja toimeksiannot (Tasks & assignments), toimenpiteet (Actions), muutospyyntöjen hallinta (Requests), ajankäytön seuranta sisältäen lomasuunnittelun, reaaliaikaiset mittarit ja raportit (Indicators) sekä laskutusinformaatio (Finance).

– Seurantapalaverien yhteydessä PlanMilliä hyödynnetään reaaliaikaisesti mm. muutospyyntöjen ja toimenpiteiden hallintaan. Reaaliaikaisuus eri sidosryhmien välillä ja manuaalisten työvaiheiden vähentäminen onkin yksi merkittävä etu projektinhallinnassa ja säästöjen tuoja sekä yritykselle että ympäristölle, kertaa Proginin uuden ratkaisun monista hyödynnettävistä ominaisuuksista.

Palvelusopimus laajentuu jo lähiaikoina

Seuraavassa vaiheessa Centris laajentaa PlanMillin käytön myös ajankäytönseurantaan ja laskutukseen, jolloin ratkaisu integroidaan saumattomasti sveitsiläiseen laskutusjärjestelmään.

– Tarjoamme Centrikselle projektisalkun hallinnan, projektisuunnittelun ja –hallinnan työvälineen, joka on helppo oppia ja käyttää. SaaS eli sovellusvuokrapalvelu on myös avainasemassa, koska järjestelmä on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa kaikkialta maailmassa ja PlanMill hoitaa mm. järjestelmän päivitykset ja jatkokehityksen kustannustehokkaasti, painottaa Hood.

PlanMillin skaalautuvan ja standardoidun järjestelmän voi muokata tukemaan yrityksen liiketoimintaprosesseja.
– Centriksen kanssa yhteistyössä olemme voineet kehittää PlanMilliä vastaamaan kyseisen sektorin yritysten palvelumalleja ja liiketoimintatarpeita, tiivistää Thomas Hood.

Lisätiedot:
Dr. Thomas Schulte, Centris AG
Tel. +41 32 625 45 10
thomas.schulte@centrisag.ch

Toimitusjohtaja Thomas Hood, PlanMill Ltd
Tel. +358-40-558 5138
thomas.hood@planmill.com

Centris AG on johtava terveydenhuollonvakuutusalan IT-palveluntuottaja Sveitsissä. Yli 150 työntekijää työllistävä Centris AG toimittaa terveydenhuollon alan asiakkailleen integroituja teknologiaratkaisuja. Yhdessä Swiss Health Platform:n kanssa Centris AG:llä on tehokas tuote- ja palveluvalikoima terveydenhuollon liiketoiminnan tarpeisiin. Lisätietoja:
www.centrisag.ch

PlanMill Oy kehittää ja toimittaa reaaliaikaisuutta tukevia selainpohjaisia palvelu- ja projektiliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuja sekä SaaS (Software as a Service) että On-Premise -pohjaisina. PlanMillin järjestelmät auttavat tehostamaan asiakkuuksien, projektien ja talouden kokonaishallintaa sekä parantamaan asiakasyritysten tuottavuutta että kannattavuutta. PlanMillin ratkaisuilla on jo yli 5 000 päivittäiskäyttäjää yli 20 maassa. Lisätietoja:
www.planmill.com

02-02-2009

Timanttiset-ketjun liikevaihto nousi 7 prosenttia vuonna 2008 liikevaihdon ollessa yli 55 miljoonaa euroa. Tuoteryhmistä eniten myyntiään nostivat hopeakorut ja rannekellot. Ketjun osuus on koko alan liikevaihdosta lähes 25 prosenttia.

Timanttiset-ketjuun kuuluu 15 itsenäistä kauppiasta 42 eri paikkakunnalla, jotka omistavat kaikki ketjun 77 myymälää. Uusia myymälöitä saadaan tänäkin vuonna.
– Tärkeä osa voimakasta kasvuamme ja menestystämme suomalaisten kuluttajien parissa on perustunut juuri vahvaan kauppiasperinteeseen, jossa paikallinen palvelu on avainasemassa, kertoo toimitusjohtaja Sami Koskinen Timanttiset Osuuskunnasta.

– Meille on tärkeää, että asiakkaiden tarpeet ja toiveet kuullaan ja niihin vastataan paikallisen kauppiaan taholta, jolla on myös koko ketjun tuki takanaan. Ketjun kauppiaat pääsevät nauttimaan myös koko ketjun merkittävistä markkinointi-kampanjoista, sillä ketjun brändi on tunnettu ja arvostettu ympäri Suomen.

Timanttiset-ketju maahantuo lisäksi itsenäisesti useita kansainvälisiä tuotemerkkejä kuten Espritin, Puman, Orientin ja Pierre Cardinin kelloja ja koruja.

– Ketjun oma maahantuonti ja valmistus takaavat edullisen hintatason kaikissa kello- ja kultasepän alan tuotteissa. Myymälöissämme panostetaan myös laajaan valikoimaan ja alan asiantuntijoiden palveluun, kuvailee Sami Koskinen ketjun yhteistä kilpailuetua, josta koituvat edut suunnataan kuluttajille myös kuluvana vuonna.

Yhteistyössä suomalaisen designin puolesta

Itsenäisten kauppiaiden Timanttiset-ketju tuo aktiivisesti markkinoille kotimaisten koruvalmistajien tuotteita. Tästä tuorein esimerkki on Lumpeenkukkia-korusarja, joka saapui joulumarkkinoille kahden vahvan korualan osaajan, Timanttiset-liikeketjun ja Kalevala Korun yhteistyönä.

– Kotimainen design-työ on aina muodissa ja säilyttää arvonsa. On tärkeää, että myös alan liikkeet kantavat kortensa kekoon tuomalla kotimaisia uutuuksia aktiivisesti markkinoille. Näin turvaamme alan työllisyyttä ja menestystä jatkossakin.

Timanttiset kello- ja koruvähittäismyymäläketju
Timanttiset on Suomen suurin kello- ja koruvähittäismyymäläketju. Ketjun toiminta käynnistyi vuonna 1972. Timanttiset-ketjuun kuuluu 77 myymälää ja ne sijaitsevat 42 eri paikkakunnalla. Ketjun liikevaihto vuonna 2008 oli noin 55 miljoonaa euroa. Ketjulla on monia omia merkkiedustuksia esim. Esprit-kellot ja -korut, Puma-kellot ja Pierre Cardin -kellot ja –korut, Orient-kellot. Lisätietoja www.timanttiset.fi

Lisätietoja ja haastattelut:
Toimitusjohtaja Sami Koskinen
Osuuskunta Timanttiset
puh. 050-461 8880
email sami.koskinen@timanttiset.fi

Mediamateriaalit:
Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola
EKLEKTI Finland Oy
puh. 045-114 5061
email anna.koiviola@eklektifinland.fi
26-01-2009

Tamperelaiselle Oy Tammer-Suoja Ab:lle on myönnetty 16.1.2009 Euroopan Unionin ilmailuhallinnon lupa lentokoneiden osien valmistukseen. Tammer-Suojan tapauksessa lupa kattaa sisustusosien tuotannon. Aluksi valmistus koskee lento-koneiden penkinpäällisiä, mattoja ja verhoja, mutta suunnitelmissa on laajentaa valikoimaa mm. lentokoneen eristeisiin.

Valmistuslupa (POA Part 21), joka kattaa matkustamon pehmeät sisustusosat, on Euroopankin mittakaavassa harvinainen. Suomessa Tammer-Suojan lisäksi lupa on vain Finnairilla ja Patrialla. Luvan on myöntänyt CAAF eli Suomen ilmailuhallinto.

- Lupa antaa Tammer-Suojalle itsenäisen lentokoneiden osien valmistusoikeuden. Luvan saaminen oli meille 1,5 vuoden projekti, ja sen yhtenä edellytyksenä oli se, että Tammer-Suoja loi itselleen ilmailuteollisuuden laatujärjestelmän, kertoo toimitusjohtaja Kari Talja Tammer-Suojasta pitkän projektin vaatimuksista. - Suuri merkitys oli myös meidän aiemmalla toiminnalla lentoyhtiöiden, mm. Finnairin alihankkijana.

Valmistuslupa vähentää byrokratiaa ja lisää lentoturvallisuutta

Lentokoneiden osiin liittyvällä valmistusoikeudella on suuri merkitys, kun puhutaan lentoyhtiöiden ostotoiminnasta. Byrokratian määrää saadaan olennaisesti vähennettyä, kun yhtiöt voivat tehdä lisätilauksia pelkillä osanumeroilla ja Tammer-Suoja pystyy suoraan antamaan tuotteille ns. lentokelpoisuuden.

- Lentokelpoisuuden myöntämällä Tammer-Suoja vakuuttaa lentoyhtiölle, että kaikki materiaalit ovat lentokelpoisia ja työ on tehty määräysten mukaisesti. Lisäksi pystymme jäljittämään minkä tahansa istuinpäällisen tai maton aina kangaspakan tarkkuudella, kertoo Kari Talja tiukkojen määräysten ja laadunvalvonnan merkityksestä Tammer-Suojan tuotantoon.

Tämä on keskeinen asia lentoturvallisuudenkin vuoksi, sillä vialliset tuotteet ja materiaalit on pystyttävä poistamaan koneista mahdollisimman nopeasti ja vältettävä myös viallisten materiaalien käyttö jatkossa.

Tammer-Suoja uskoo myönnetyn luvan avaavan uusia markkina-alueita. Esimerkiksi Venäjällä ei ole tällä hetkellä yhtään vastaavan valmistusluvan haltijaa. - Tämä seikka rajoittaa esimerkiksi joidenkin venäläisten lentoyhtiöiden liikennöintiä Eurooppaan, kertoo Kari Talja. - Eurooppalaisista alan toimijoista olemme olleet jo yhteydessä Recaroon, joka toimittaa lentokoneen penkkejä Airbussin tehtaalle.

Tammer-Suojan tuotteita on toimitettu ja lentää tälläkin hetkellä mm. Finnairin, Blue1:in, Lufthansan, KLM:n, UT-Airin, DragonAirin, Aeroflotin ja BalticAirin lentokoneissa.

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Kari Talja, Toimitusjohtaja
Tammer-Suoja Oy
puh. 0400 914 942, kari.talja@tammer-suoja.fi

Media- ja kuvatiedustelut:
Anna Koiviola, Viestintäsuunnittelija
EKLEKTI Finland Oy
puh. 045 114 5061, anna.koiviola@eklektifinland.fi

Tammer-Suoja Oy: Vuonna 1983 perustetun Tammer-Suojan tuotanto jakaantuu kahteen eri sektoriin, autoalan ja ilmailualan tuotteisiin. Autoalalla päätuotteita ovat merkkikohtaiset istuinsuojat, joita valmistamme tällä hetkellä yli 3000 eri automalliin. Asiakkaitamme ovat automaahantuojat, autoliikkeet, autotarvikeliikkeet, tavaratalot, postimyyntiliikkeet, huoltamot ja muut alan erikoisliikkeet. Ilmailualan päätuotteita ovat lentokoneiden penkinpäälliset, matot ja verhot. Suurin asiakkaamme on Finnair. Yrityksellä on käytössä ISO 9001:2000 –laatujärjestelmä.

19-01-2009

Saunapalvelun löytäminen on edelleen aika hankalaa, vaikka se on yksi matkailumme vetonauloista. Gosauna-nettisivuston tavoitteena on muuttaa tilanne pysyvästi parempaan suuntaan. Kaikki Suomen saunat saadaan vihdoin samaan osoitteeseen (www.gosauna.fi), eikä perustietojen esille saaminen maksa yrittäjille mitään.

Idea suomalaisten saunapalvelujen tiedotuksesta ja myös niiden kehittämisestä palvelutuotteena syntyi kolmen matkailuyrittäjän ja yhden viestintäammattilaisen mielissä.
– Aito huoli ja harmi siitä, että Suomeen saapuvat matkaajat eivät löytäneet saunapalveluja helposti tai joutuivat kokemaan sen vaillinaisesti, vaati tekemään jotain, kertoo Jorma Pura, kokenut saunayrittäjä ja yksi portaalin kehittäjistä.

Myös saunan aliarviointi itsenäisenä matkailupalveluna huolestuttaa.
– Turhan usein sauna jää sivurooliin vaikkapa majoituksen, ruokailun ja muiden matkailupalveluiden rinnalla. Moni yrittäjä voisi hyvin nostaa saunomisen uudeksi kärkituotteeksi ja myydä sitten muut oheistuotteet sen tukena, Pura toteaa.

Portaali tuo saunat näkyviin

Gosauna-portaali tarjoaa kaikille Suomen tilaus- ja vuokrasaunoille mahdollisuuden löytymiseen ja näkyvyyteen. Yrittäjät hyötyvät siitä suoraan, ja ovat samalla rakentamassa suomalaisen saunan löytymistä kaikille täällä vieraileville. Nettisivusto turvaa näkyvyyden silloinkin, kun yrittäjä ei aina itse ehdi markkinoimaan aktiivisesti.

Nettinäkyvyyden lisäksi Gosauna tarjoaa jatkossa muitakin saunayrittäjää tukevia palveluja; koulutusta, konsultointia ja viestintäpalveluja. Portaalia kehitetään yhdessä eri yrittäjätahojen ja matkailualan yhteistyönä, ja tietenkin saunayrittäjien kanssa.

Rekisteröinti jo käynnissä

Gosauna kutsuu mukaan kaikki suomalaiset tilaus- ja vuokrasaunat. Nettisivuille pääsee jo ilmoittautumaan osoitteessa www.gosauna.fi/rekisteroidy. Nettisivuston päänäkymä avautuu myös lähiaikoina, ja silloin rekisteröinti onnistuu suoraan sivuston etusivulta (www.gosauna.fi). Saunojen perustietojen rekisteröinti on ilmaista. Jatkossa sivuston kautta on halutessaan mahdollista saada erilaisia muita digitaalisia markkinointiviestinnän palveluja tai vaikkapa tilauskyselyt kännykkään.

Lisätiedot:
Gosauna-nettisivuista ja muista oheispalveluista voit tiedustella meilillä: yrityspalvelut@gosauna.fi tai
Jorma Pura, puh. 040 551 7025, koulutukset ja konsultoinnit
Berit Virtanen-Thewlis, puh. 040 511 4460, yritysrekisteri ja markkinointi

Media- ja kuvatiedustelut:
Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola, P 045 1145 061
www.eklektifinland.fi

Gosauna onSuomen ensimmäinen kaikille avoin tilaussaunarekisteri (www.gosauna.fi). Gosauna-portaaliin on tarkoitus saada mahdollisimman moni suomalainen tilaussauna – pienistä yrittäjistä isoihin ketjuihin. Palvelun tekee ainutlaatuiseksi se, että ensisijainen näkymä yrittäjien saunaan tarjotaan ilmaiseksi – mitään osallistumiskulua ei peritä. Riittää kun käy rekisteröimässä perustietonsa ja saunansa mukaan. Palvelua kehitetään yhteistyössä matkailualan järjestöjen, yrittäjäyhdistysten ja yrittäjien kanssa.

12-01-2009

Vuoden 2009 ensimmäinen Maaseutu Matkailu -lehti on ilmestynyt sopivasti Matkamessujen alla. Pelkästään sähköisenä lehtenä matkailun ammattilaisille julkaistavan lehden tuottaa Maaseutupolitiikan matkailun teemaryhmä. Uudessa lehdessä asiaa mm. teemapohjaisen kylämatkailun kehittämisestä, uuden saunaportaalin lanseerauksesta ja Outdoors Finland -aktiviteettien kehittämisohjelmasta. Lehden päätoimittaja: Nina Vesterinen, lehden tuotanto ja ulkoasu: EKLEKTI Finland Oy.

Lue lehti tästä
18-12-2008

PlanMill Oy kehittää ja toimittaa reaaliaikaisuutta tukevia selainpohjaisia palvelu- ja projektiliiketoiminnan ohjelmistoratkaisuja sekä SaaS (Software as a Service) että On-Premise -pohjaisina. Myyntinsä ja markkinointinsa tehostamiseksi kehitettiin yhdessä EKLEKTI Finlandin kanssa PlanMill Accelerator - uusi ajankohtainen sähköinen asiakaslehti. Uuden asiakaslehden sisältö kertoo sekä PlanMillin tuotteista että myös sähköisen liiketoiminnan kehityksestä yleensä markkinoilla (Linkki issuu-versio Acceleratorista).

Ensimmäisessä numerossa mm.
Kustannustehokkaat PlanMill SaaS -ratkaisut saatavilla nyt!
Case Frantic Media
Case Nitro
Case Com-IQ

PlanMillin järjestelmät auttavat tehostamaan asiakkuuksien, projektien ja talouden kokonaishallintaa sekä parantamaan asiakasyritysten tuottavuutta että kannattavuutta. PlanMillin ratkaisuilla on jo yli 5 000 päivittäiskäyttäjää yli 20 maassa.

Linkit: www.planmill.com

 

Lisätietoja sähköisten asiakaslehtien tuotannoista ja julkaisuista:
viestintäsuunnittelija
Anna Koiviola
p 045 1145061

 

01-12-2008

TRENDIVETOINEN UUSI MYYMÄLÄ KOSKIKESKUKSEEN

Timanttiset–ketju on avannut uuden myymälän 1.12.2008 Tampereen Koskikeskukseen. Kyseessä on Tampereen alueen seitsemäs myymälä ja valtakunnallisesti ketjun 76. myymälä. Tampereen liikkeiden toimitusjohtaja Kai Minkkinen sanoo uuden liikkeen olevan odotettu täydennys Timanttiset–liikkeen myymäläverkkoon.

– Timanttiset–ketjun myymälöitä sijaitsee yhteensä 42 paikkakunnalla. Koskikeskuksen keskeinen sijainti, hyvä asiakasvirta ja erikoisliikkeiden monipuolisuus edesauttoi Koskikeskuksen valintaa myymälän sijainniksi. Citicon Oy/Koskikeskus valitsi Timanttiset–myymälän mielellään osaksi kokonaisuuttaan, kertoo Minkkinen tyytyväisenä.

Suomen suurimpana kello- ja korualan vähittäismyymäläketjuna Timanttiset panostaa erityisesti laadukkaiden tuotteiden tarjontaan edulliseen hintaan.

– Tähän pääsemme ketjun yhteisostoilla ja omalla maahantuonnilla. Ne mahdollistavat hyvän tuotevalikoiman ja hintojen pitämisen alhaisina, kun ylimääräisiä välikäsiä jää pois. Varsinkin aikana, jolloin yleinen taloudellinen tilanne heikentyy, hinta nousee laadun ohella tärkeäksi tekijäksi ostopäätöksiä tehtäessä, jatkaa Minkkinen.

Kotimaisuus kunniaan
Lumpeenkukkia–korusarjassa

Timanttiset–liikeketju tuo myös aktiivisesti markkinoille kotimaisten koruvalmistajien tuotteita. Viimeisimpänä markkinoille on tuotu yhdessä Kalevala Koru Oy:n kanssa Päivi Harjuhaahdon suunnittelema Lumpeenkukkia–korusarja, johon Timanttisilla on yksinmyyntioikeus. Herkkä hopeinen korusarja, jossa helmet heijastavat kauniisti valoa ja liikettä, sopii suomalaiseen sielunmaisemaan.

Timanttiset–liikeketju tuo myös aktiivisesti markkinoille kotimaisten koruvalmistajien tuotteita. Viimeisimpänä markkinoille on tuotu yhdessä Kalevala Koru Oy:n kanssa Päivi Harjuhaahdon suunnittelema Lumpeenkukkia–korusarja, johon Timanttisilla on yksinmyyntioikeus. Herkkä hopeinen korusarja, jossa helmet heijastavat kauniisti valoa ja liikettä, sopii suomalaiseen sielunmaisemaan.

Timanttiset on Suomen suurin kello- ja koruvähittäismyymäläketju. Ketjun toiminta käynnistyi vuonna 1972. Timanttiset–ketjun liikevaihto vuonna 2007 oli noin 52 miljoonaa euroa. Ketjulla on monia omia merkkiedustuksia esim. Esprit kellot ja korut, Puma–kellot ja Pierre Cardin kellot ja korut. Alan suurimpana myymäläketjuna Timanttiset haluaa tuoda laadun ja kotimaisuuden kaikkien ulottuville.

Tuotetietoa
6807: Lumpeenkukkia
Korusarja on tehty hopeasta ja siinä on helmiä
Design: Päivi Harjuhaahto, Kalevala Koru
Kaulakorun hinta on 149,- ja korvakorujen 89,-.
Myynnissä ainoastaan Timanttiset–ketjun liikkeissä.

Lisätietoja ja puhelinhaastattelut:
Toimitusjohtaja
Kai Minkkinen
Timanttiset, Tampere
p 050 3090055

Mediamateriaalit:
Katri Takala
EKLEKTI Finland Oy
puh. 044 3053280
email katri.takala@eklektifinland.fi

24-11-2008

Suomen Purjehtijaliiton Vuoden seura -titteli on 23.11. pidetyillä Purjehtijapäivillä myönnetty Tampereen Pursiseuralle sen monipuolisestaja laajasta purjehdustoiminnastaan aikuis-, vammais- ja nuorisopurjehduksen parissa. EKLEKTI Finlandilla on ollut ilo olla tukemassa seuran media- ja viestintätoimintaa, sekä osallistumalla sen juniori- ja vammaispurjehdukseen liittyvän toiminnan näkyvyyden nostamiseen mediassa.

18-11-2008

LUMPEENKUKKIA-korusarja on aidosti suomalainen

Lumpeenkukkia-korusarja saapuu joulumarkkinoille kahden vahvan korualan osaajan, Timanttiset-liikeketjun ja Kalevala Korun yhteistyönä. Herkkä hopeinen korusarja, jossa helmet heijastavat kauniisti valoa ja liikettä, sopii suomalaiseen sielunmaisemaan. Korusarjan on suunnitellut Päivi Harjuhaahto.

Lumme esiintyy antiikinaikaisissa tarinoissa, mutta se mainitaan myös suomalaisissa kansanrunoissa. Lumpeiden kauneudessa on tarun mukaan säilynyt muisto ikivanhasta ja ikuisesta rakkauden tuskasta. Kalevalassa lumme on taikakasvi, joka kelpaa Väinämöisen polvenhaavan lääkkeeksi ja hiidenhirven rakennusaineeksi. Valkoinen lumme on yhdistetty kaikkialla maailmassa puhtauteen ja siveyteen.

Lumpeenkukkia-korusarjassa valkoiset helmet yhdistettynä hopean hienoon hohtoon kuvastavat lumpeiden kauneutta ja raikkautta. Korut tuovat kantajalleen muiston kesäisten järvien ja lampien kelluvalehtisestä kaunottaresta.

Yhteistyössä suomalaisen designin puolesta
Itsenäisten kauppiaiden Timanttiset-liikeketju on aikaisemminkin aktiivisesti tuonut markkinoille kotimaisten koruvalmistajien tuotteita.
– Kotimainen design-työ on aina muodissa ja säilyttää arvonsa. On tärkeää, että myös alan liikkeet kantavat kortensa kekoon tuomalla kotimaisia uutuuksia aktiivisesti markkinoille, sanoo Timanttiset-ketjun toimitusjohtaja Sami Koskinen.

– Lumpeenkukkia-korusarja on luotu ajatellen suomalaista sielunmaisemaa, joka kunnioittaa perinteitä, mutta samalla arvostaa uutta designia, jatkaa Koskinen.

Tuotetietoa
6807: Lumpeenkukkia
Korusarja on tehty hopeasta ja siinä on helmiä
Design: Päivi Harjuhaahto, Kalevala Koru
Kaulakorun hinta on 149,- ja korvakorujen 89,-.
Myynnissä ainoastaan Timanttiset-ketjun liikkeissä..

Timanttiset:
Timanttiset on Suomen suurin kello- ja koruvähittäismyymäläketju. Ketjun toiminta käynnistyi vuonna 1972. Timanttiset-ketjuun kuuluu yli 75 myymälää ja ne sijaitsevat 42 eri paikkakunnalla. Ketjun liikevaihto vuonna 2007 oli noin 52 miljoonaa euroa. Ketjulla on monia omia merkkiedustuksia esim. Esprit kellot ja korut, Puma-kellot ja Pierre Cardin kellot ja korut.

Kalevala Koru
Kalevala Koru Oy on alansa suurin yritys Suomessa ja suurimpia Pohjois-Euroopassa. Korukonsernin, johon kuuluu myös kansainvälisesti tunnettu Lapponia Jewelry, vuosiliikevaihto on n. 24 miljoonaa euroa ja henkilömäärä n. 250. Työntekijät ovat alallaan Suomen huippuammattilaisia sekä käsityön että korkean teknologian osaamisessa. Kaikki korut valmistetaan Suomessa.

Mediamateriaalit:
Katri Takala
EKLEKTI Finland Oy
puh. 044-3053280
email katri.takala@eklektifinland.fi

11-11-2008

Korutukku SitriiniKorutukku Sitriinin web-sivut ja jälleenmyyjäverkkokauppa avattiin tiistaina 11.11. Minna Räsäsen maahantuomat sterlinghopeiset ja aidoin kivin suunnitellut upeat korut saivat arvoisensa visuaalisen ympäristön luomillamme web-sivuilla. Jälleenmyyjien työtä helpotettiin kattavalla verkkokaupalla, jonka avulla myös varastonhallinta hoituu sujuvasti.

Tästä Sitriinin sivuille

07-11-2008

Bränditietämystä tarvitaan kiristyvässä kilpailussaBrändikirjan kansi

Brändi tuottaa asiakkaalle mielleyhtymiä, jotka vaikuttavat tuotteen tai palvelun kokemiseen itselle oikeana valintana. Myös PK-yritys voi omilla toimillaan vaikuttaa myönteiseen tunnettuuteen ja vahvistaa asiakasuskollisuutta - siis rakentaa brändiä.

- Uskomme EKLEKTIssä, että myös PK- yritysten onnistuminen saa merkittävää tukea järkevästä brändiviestinnän kehittämisestä, sanoo viestintästrategi ja yksi kirjan kirjoittajista Berit Virtanen-Thewlis EKLEKTI Finlandista. - Ja se ei ole mitenkään monimutkaista eikä välttämättä kallistakaan kun valitaan viesteille oikeat kanavat asiakkaiden löytämiseksi.

PK-yrityksiin uskoo myös ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, joka 110-vuotisen toimintansa kunniaksi julkaisee 7.11. jo 30. Tieto Tuottamaan -kirjan paneutuen elintarvikeyritysten brändikysymyksiin. Nykyisessä kiristyvässä kilpailutilanteessa tällainen opaskirja on erittäin tervetullut markkinoille.- Brändiajattelu on juuri nyt ajankohtaista kun niin pienet kuin suuretkin yritykset ponnistelevat määrittääkseen mikä niiden tuotteissa ja palveluissa on asiakkaan uskollisuuden arvoista, toteaa Virtanen-Thewlis.

Lue koko tiedote

ViestintätoimistopalvelutMainostoimistopalvelut
DigimediaKonsultointi
Koulutus
MTL

EKLEKTI Finland Oy
Kauppakatu 11 C,
FI-33200 Tampere
Info